Kainuun reissu: Vartius


Kainuun reissu: päivä 1 6/2018

Kainuun reissulla vierailimme Vartiuksen raja-asemalla. Kostamukselle olisi ollut vain n. 40km! Maasto oli kovin erilaista kuin kotopuolessa ja välimatkat oikeasti pitkiä. Rintamamiestaloja katsellessa alkoi välittömästi kiinnostaa, millaista elämä oli ollut sata vuotta sitten.

Rajavyöhykkeeltä siirryimme retkitunnelmiin. Kävimme tosin kahviossa ensin haukkaamassa pannukakkua ja aamukahvit. Laavu jonne oli tarkoitus mennä, oli pitkospuita myöten useamman kilometrin päässä. Päätimme oikaista autolla ja ajoimme metsäautotietä melko pitkälle. Oikoreittimme oli melkoisen kostea, sillä metsäkoneenura oli kerännyt vettä. Vauva repussa penkereillä hyppely teki reissusta vähän enemmän extremen tuntuisen.

Laavu oli kivalla paikalla, emmekä joutuneet pitkää matkaa liukastelemaan pitkospuilla. Kaatosade ja tuuli jäädyttivät sormet ja varpaat. Loppujen lopuksi nuotiokaan ei syttynyt ja sormet jäässä nakersimme sämpylöitä. Papu seuraili syömisiämme vuoroin minun ja kaverini sylistä.

Surkea sää lyhensi suunnittelemiamme reittejä melkoisesti. Autossakaan olo ei juuri lämmennyt ja mökille päästyä vaihdoimme kaikki vaatteemme. Kakkosreissupäivä menikin vähän koomatessa. Onnellisin ja ainoa kuivana pysynyt reissaaja oli Papu. Kyllä kelpaa olla vauva :D

Kommentit