viiden tähden vaellus - Pirkan taival

Viimein se toteutui, nimittäin vaellukseni Pirkan taivalta pitkin. Suunnittelin reissua pari vuotta sitten täällä, mutta sovitulla reissuviikolla olinkin flunssassa. Sittemmin aikaa tai mahdollisuutta tuollaiseen retkeen ei ole ollut. Kesällä aloin suostutella miestäni, josko hän voisi muutaman päivän olla Papun kanssa ihan kahden. Kun tiesin olevani raskaana, alkoi tuntua, että vaellukselle on päästävä yksin nyt tai ei koskaan. Tiedän että joidenkin vuosien kuluttua vaellukset ovat taas ihan mahdollisia, mutta ensi vuoden olen kuitenkin taas kiinni vauvassa. Niinpä pieni irtiotto arjesta alkoi houkutella ihan todenteolla. Olisin kuitenkin suhteellisen lähellä kotia (alle 100km) ja minun olisi mahdollista palata kotiin kesken, mikäli sellainen tarve tulisi. Mieheni ei yleensä vastaile kovin suoraan, joten elokuun tullessa olin jo luopua toivosta. Synttäripaketista paljastui kuitenkin Wildon retkiastiasto ja isyysvapaakin oli kuulemma sovittu syyskuun ensimmäiselle viikolle. Ihan mahtavin lahja ikinä!

Pieni kiire  tuli retkiseuran etsimisessä niin lyhyellä varoitusajalla, sillä tavan ihmiset tahtovat olla arkena töissä tai opintojen parissa. Onneksi luottoretkitoveri Hanna oli joutilaana ja ennätti lähteä mukaani. Retkikomppaniaan kuului näin ollen yhteensä neljä koiraakin; oma koirani Savu, whippet Supi, suursnautseri Kuura, sekä sekarotuinen Auri. Ihan lyömätön nelikko.

Pyrin pakkaamaan rinkan suhteellisen kevyeksi, mutta arviolta reilut 16kg se kuitenkin painoi. Jälkikäteen ruokaa jäi vähän reilusti yli ja koiralle olisi riittänyt pari purutikkua vähemmän. Ilman tavistermaria olisin myös pärjännyt, mutta sitä oli vaikea tietää ennakkoon. Ruokatermari sen sijaan oli tarpeen. Pipoa kaipasin reissussa, se ei paljon painaisi kantaa vaikkapa turhaan mukana. Testinä kuivasin mukaan jauhelihaa ja vuohenjuustoa. En ole suuri jauhelihan ystävä, joten jatkossa ilman. Myöskään vuohenjuusto ei mene jatkoon. Olisi ehkä toiminut keitoissa paremmin, mikäli olisin jauhanut sen tai jotain. Mutta kokeilemalla oppii.

Sitten varsinaiseen reissukertomukseen kaiken alkusepityksen jälkeen. Reittimme kulki pääasiassa merkattua Pirkan taivalta pitkin Helvetinjärven kansallispuiston laitamilta Riuttaskorven kautta Seitsemisiin. Kokonaisuutena tallasimme reilussa kolmessa päivässä n. 50km.


Karhukosken laavu


Kuivahtanut koski

Haukanhieta - Karhukoski

Maanantaina oli melkoisen lämmin auringonpaiste, toisaalta viileä tuuli ja varjossa ihan mukavan raikasta. Hakkuuaukean reunaa kävellessä tuli kyllä ihan pahuksen kuuma - huppari oli ehdottomasti liikaa. En kuitenkaan runsaan hirvikärpäsjoukon vuoksi halunnut paljasta ihoa yhtään enempää näkyviin, joten siinähän sitten hikoilin. Tuoreita hirven jälkiä oli jokusen verran ja niitä hirvikärpäsiä sen mukaisesti. Hyttyshatut suojasivat hieman ja hidastivat niiden pääsyä aivan kasvoihin. Koiraparkojen turkeissa kävi kuhina, aivan kuin olisivat olleet loisia täynnä.

Parin juomatauon ja kuuman hakkuuaukean jälkeen edessä odotti kuusimetsä ja solisevaksi puroksi muuttunut koski. Illaksi oli luvattu melko runsastakin sadetta, joten päätimme päättää ensimmäisen päivän kävelyt Karhukosken laavulle. Matkaa ei siis kertynyt kovin kummoisesti ja päivääkin oli yli puolet jäljellä. Ensimmäiseksi lounaaksi olimme kantaneet mukanamme makkaraa ja muutaman tunnin kävelyn jälkeen oli jo nälkäkin. Karhukosken vesi oli kirkasta ja sellaisenaan hyvän makuista. Suurempiin määriin vettä käytettiin vedenpuhdistustabletteja.

Laavu oli siisti ja puuliiteri täynnä valmiiksi pienittyjä puita. Laavun lähelle pääsee myös autolla ja maasto laavulle oli helppokulkuista. Mainio matalan kynnyksen kohde siis. Tosin ärhäkät maa-ampiaiset olivat tehneet pesän aivan laavun viereen. Koirapoloinen sinne tietysti ensimmäisenä eksyi, mutta yhden piston kämmenselkään sain minäkin. Hyvin selvittiin amppareidenkin kanssa, kunhan hengattiin pääasiassa laavun toisessa päässä. Pörriäiset nimittäin katsoivat tarpeelliseksi hyökätä kaukaakin.

Illaksi luvattu sade alkoikin jo iltapäivällä. Ajoittain kuuroili oikein kovastikin, hetken taas tihutti ja samantien tuli uudestaan kaatamalla.  Sateen tauotessa päätettiin pystyttää teltat ja siivota rojumme laavusta pois. Opinkin telttani kokoamisesta uusia juttuja. Joku tarkka on varmasti huomannut kuvistani, että telttani suunnilleen roikkuu rimojen varassa ja päällikangas on löysä ja absidit oudot. Olen kokoillut telttaa toki vain hyvällä kelillä, joten ei se silloin ole niin just. Mutulla kokoaminen on kuitenkin poikkeuksetta puutteellista, joten onneksi kaveri kärsivällisesti neuvoi mm. järkevämpiä kiristämistekniikoita. Teltan mukana oleva pitkä naru jäi vielä mysteeriksi, mutta taitanen leikata siitä sopivat pätkät ulkokankaan lenkkeihin. Kovia sateita ajatellen on tietysti kätevä, ettei teltan katolle kertyisi lätäkköä ja että vesi valuisi poispäin teltasta.

Illemmalla kävimme lähimetsässä keräämässä aamupuuroihin muutaman desin marjoja. Toveri löysi myös muutaman herkullisen tatin, joita nautittiin pastan seassa. Trangiani oli kyllä huomattavasti hitaampi, kuin kaverin Primus kaasukeitin. Sytytinnesteellä toimivalla trangialla pärjää kuitenkin varsin hyvin, kun alkaa kokkaamaan ennen kuin on huutava nälkä. Trangian oikutteluitakin retkellä tosin tavattiin, mutta niistä myöhemmin.

Kömmimme illalla jo varsin aikaisin telttoihimme. Ai mitä ihanuutta ja poikkeusta arkeen, kun saatoin mennä nukkumaan huolehtimatta toisen unista. Savu käpertyi jalkojeni päälle pitämään minut lämpimänä. Olen yrittänyt sitä aikanaan opettaa nukkumaan myös makuupussissa, mutta koiran tulee aina joko kuuma, tai sitten sitä alkaa ahdistaa moinen läheisyys. Onneksi jalkojen lämmittäminen riittää kuitenkin varsin hyvin. Iltapuhelu kotiin rauhoitti mieleni - Papu höpötteli iloisena ja oli kuulemma heiluttanut puhelimelle kun toivotin hyvät yöt. Kelpasi alkaa nukkumaan ja vain kerran heräsin sukeltaakseni syvemmälle lämpimään pussiin.




Karhukoski - Pyydysjärvi - Kuttulammi

Aamulla heräsin spontaanisti hitusen ennen kuutta, mutta vetkuttelin teltassa puoli seitsemään. Lämpimästä makuupussista ei millään viitsisi nousta kostean kylmään syysaamuun. Aamuksi sade oli loppunut lähes kokonaan ja hitaiden aamutoimien jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa kuivissa vaatteissa. Teltan tosin ravistelusta huolimatta jouduin pakkaamaan melkoisen märkänä. Alkuperäisestä aikataulustamme lipsuimme hitusen ja lähdimme kävelemään aamulla hieman vaille yhdeksän.

Koska edellispäivänä olimme kävelleet rennosti ja niin lyhyesti, oli toisena päivänä repäistävä 17km matka Pitkäkoskelle. Alkumatkasta maasto oli aika heinittynyttä ja kengät kastuivat nopeasti. Leveää uraa (talvella varmaankin hiihtolatu) oli helppo seurata, jäljistä päätellen siitä pitivät myös hirvet. Ja taas ihan järjetön määrä niitä pahuksen hirvikärpäsiä. Yhdet varsin varmat karhun ulosteetkin löysimme, sekä yhdet hieman vanhemmat mysteeritarpeet. Koirilla oli melkoisen kiire eteenpäin ja välillä vähän joka suuntaan kaikkien mehevien hajujen perässä.

Märkä aluskasvillisuus oli paitsi raskasta kävellä, se myös kasteli kengät, sukat ja lahkeet. Pyydysjärvelle käveltävä pätkä ei ollut pituudeltaan päätä huimaava, mutta heinittynyt ja sammaloitunut märkä reitti oli yllättävän hidasta kävellä. Viimeinen 2,6km suora tuntui loputtomalta, eikä esiin tuleva laavu ollut kovin häävissä kunnossa. Liiterissä oli kyllä puita, mutta itse laavu olisi kaivannut huoltoa. Sisällä olevista laudoista päätellen oli ehkä huoltoa saamassakin.

Pidimme vain pikaisen lounastauon. Harmillisesti ruokatermoksessani ollut keitto oli jäähtynyt aika viileäksi ja oikeastaan se oli turvonnut myös liian kiinteäksi. Nälkä kuitekin oli, joten se ja sama - kurkusta alas siis. Tauon yhteydessä tuli nypittyä vaatteista ja niskasta myös kymmenkunta hirvikärpästä pois. Sitten rinkat takaisin selkään ja matka jatkui. Yhden juomatauon voimin rämmittiin kolmisen kilometriä 65 tielle. Sentään pätkä oli ihan hyväpohjaista metsäautotietä! Hirvikärpästen määrä vain lisääntyi tietä lähestyessä, vaikka kuvittelin asian olevan päinvastoi. Kova rekkaliikenne yllätti, sillä tien toisella puolen oli pakko istahtaa hetkeksi mättäälle. Savu oli samaa mieltä ja oli valmis alkamaan nukkumaan.

Vihdoin Kuttulammin keittokatoksella!

Tien ylityksen jälkeen Riuttaskorvelle oli matkaa vielä yli 10km, joten ei auttanut kuin lähteä kävelemään. Isot lihakset olivat olleet maitohapoilla jo hyvän aikaa, eivätkä uudet mäet auttaneet asiaa. Myös rinkka alkoi oudokseltaan painaa lantioluita ja oikeastaan jalkojakin alkoi hetken kuluttua särkeä. Olo oli siis varsin tukala ja ikävä, eikä matka tuntunut loppuvan millään. Polku tuntui jatkuvasti siirtyvän keskelle heinittyneitä hakkuuaukeita, joten päätimme kävellä tietä pitkin. Matkallisesti vaihtoehtoisella reitillämme ei kuitenkaan ollut merkitystä. Kuusimetsä, silta ja pieni joki olivat kaiken talousmetsän jälkeen piristävä näky, sekä tietysti sen jälkeen jatkuva vanha kärrypolku. Kohtalaisen kävelyn jälkeen tulivat ensimmäiset Riuttaskorven kyltit, sekä opaste Pitkäkoskelle.

Pitkäkosken rakenteet olivat pienoinen pettymys, vaikka puucee olikin ok kunnossa ja siellä oli pakko poiketakin. Nuotiopaikka oli varsin ränsistynyt ja telttailuun tarkoitettu kohta runsaan heinän peitossa. Vesikin loppui pullosta juuri ja vieressä hiljaa valuvan kosken jämät eivät paljoa lohduttaneet. Vesi olisi kyllä kelvannut, mutta järkevästi kosken reunaan oli vaikea päästä. Ei auttanut muu, kuin jatkaa matkaa Kuttulammille. Siellä olin pari vuotta sitten käynytkin ja ainakin silloin rakenteina olivat kaivo, puucee, liiteri ja hyväkuntoinen keittokatos. Viimeinen reipas kilometri oli aivan liikaa, loputon, tuskaisa ja kuumakin oli. Perille päästyämme minut valtasi suuri helpotus ja tyytyväisyys särkevistä jaloista huolimatta, sillä olin jaksanut kävellä reilusti kuntoni yli. Rinkka tippui samantien selästä, kuten kengät ja sukat jaloista.

Harmiksemme Kuttulammin keittokatosta oli melkoisesti roskattu. Koiranruokapurkeista lähtien paikalla oli pientä muoviroskaa, tölkkejä ja donitsipakkaus. Vessaan oli jätetty kokonainen roskapussi. Miksi kantaa roskat metsään ja jättää sinne, kun ne voisi kantaa mukanaan pois? Oman havaintoni mukaan retkeilyn muuttuessa ns. trendikkääksi harrastukseksi, myös roskaa tuntuu löytyvät joka paikasta. Sääli, että kaikki eivät oikeasti välitä arvokkaasta luonnostamme, tai muiden viihtyvyydestä.

Liiterissä oli tarjolla lähinnä lahoja roskapuita, sekä isompia rankoja sahattavaksi ja pilkottavaksi. Rangat olivat onneksi ohuita, joten ne paloivat pelkän sahalla pätkimisen jälkeen. Liiterissä oleva kirves oli nimittäin niin tylsä, että olisin vain telonut itseni sillä. Kunnollista pölliäkään ei löytynyt sitä varten, että puita olisi voinut hakata pienemmiksi. Kenkien kuivatukseen saatiin kuitenkin tulet, joskin hormi ei vetänyt kunnolla ja koko keittokatos lepäsi paksussa savussa. Onneksi katoksen toinen seinä on kokonaan avonainen, joten ilmanvaihto oli ihan jees. Pienen päänsäryn saimme kyllä riesaksemme, mutta se helpotti raittiissa ilmassa kuljettua.

Iltasella käveltiinkin pieni palauttelu kierros ja löydettiin kantarelleja ja tatteja. Myös kärpässieniä kuvailin ja ruskeitakin kärpässieniä löydettiin. En ole edes tiennyt, että moisia on olemassa. Illan palauttelulenkki teki hyvää ja illalla teltassa venyttelyn jälkeen jalat eivät tuntuneet enää erityisen kipeiltä. Tuhtien iltapalojen jälkeen vetäydyimme telttoihin ja itse sammuin miltei samantien.


Iltalenkillä ja sienessä


Metsäinen näkymä Kuttulammille



Kuttulammi - Rysäslammi - Liesijärvi

Aamulla heräsimme pieneen tihkusateeseen. Kengät olivat vielä hieman nihkeät, joten hormin huonosta vedosta huolimatta teimme tulet. Iltaan verrattuna savua ei tullut väärään suuntaan ihan niin paljon. Tuhtien aamupalojen ja hitaamman puoleisen aamun jälkeen pakkasimme jälleen nihkeät teltat kyytiin ja jatkoimme matkaa.

Alkureitti oli varsin jyrkkien nousujen ja laskujen täyteinen, ei onneksi kovin pitkien. Pitkokset, kivet ja juuret olivat sateen vuoksi varsin liukkaita, joten paikoin nastakenkiä tuli hiukan ikävä. Liukkaiden pitkospuiden jälkeen reitti kulki heinikkoisen koivikon läpi kohti Kuru-Parkano tien ylityspaikkaa.

Autojen äänet kuuluivat jo kaukaa. Taisimme kävellä miltei tunnin matkan äänet kuullen, mutta autoja näkemättä. Loppumatka tielle kulki sammaleista polkua pitkin, mikä teki kävelystä aika raskasta. Pätkä polusta oli myös täysin kanervien peitossa, joten kiviin ja keppeihin tuli vähän kompasteltua.
 
Kenkien kuivatusta



Tien ylityksen jälkeen pidimme pikaisen juoma ja snack tauon seisaallaan. Kartasta tuumailtiin vaihtoehtoista reittiä, sillä varsinainen Pirkan taival suuntasi taas kerran umpeen kasvaneen risukon kautta heinittyneelle hakkuuaukealle. Päädyimme kävelemään hiekkatietä pitkin hakkuuaukean vierustaa.

Hiekkatiereippailun jälkeen tuli kyltti Rysäslammin laavulle, jossa pidimme lounastauon. Tällä kertaa keittoni oli onnistunut paremmin, sillä olin kuumentanut termarin ensin nuotiossa ja kaatanut kuumaa vettä reilummin. Soppa menikin mukavasti kuumana juomana ruisleivän kanssa. Vuohenjuusto sen sijaan oli lionnut vain ällöiksi paakuiksi, eikä siis toiminut ihan toivomallani tavalla mausteena. 

Rysäslammin laavu oli varsin siisti ja kivalla paikalla. Laavu sijaitsee miltei tiessä kiinni, joten sinne on helppo kulkea ilman erillistä urheilusuoritustakin. Rysäslammikin oli nätti ja todennäköisesti tulen poikkeamaan tuolla toistekin. Hieman edellispäivän lounasta hitaamman tauon jälkeen matkamme jatkui. Kävelimme Seitsemisen kansallispuistoon miltei kokonaan tietä pitkin. Hirvikärpäsiä oli vielä muutamia ja vettäkin saimme pienen kuuron. Sade oli sen verran voimakas että kasteli, mutta loppui kun saimme sadetakit päälle.

Viimeiset pari kilometriä jalkateriäni, etenkin vasenta särki taas oikein kunnolla. Oli huojentavaa päästä perille Liesijärven telttailualueelle ja kokosimmekin teltat samantien. Jalkani särkykin selvisi, sillä oli astellut pikkuvarpaani alle rakon. Liekö ollut villasukka rullalla ja runsas kävely oli ollut vähän liikaa.

Kuttulammin keittokatoksen tavoin myös Liesijärven oleskelupaikoilla oli jonkin verran roskaista. Päiväretkille täytynee varata yksi ylimääräinen roskapussi muiden roskia varten. Vaikka tietysti jokaisen tulisi siivota omat sotkunsa itse.

Illalla ei ihme kyllä satanut, vaikka siihen olimme varautuneet. Kylmä tuuli kävi kyllä ja olisin todellakin kaivannut pipoa, sekä paksumpaa takkiakin. Taivas kuitenkin selkeni ja saimme nauttia kauniista ilta-aurinogsta. En tiedä mikä trangiaani vaivasi, kova tuuli, kylmyys, huolimattomuuteni vai muu, mutta vesi ei ottanut millään kiehuakseen. Varsinainen syy ei selvinnyt, mutta siinä vaiheessa kun minä lisäsin marinolia ja odotin että voin laittaa pastat kiehuvaan veteen, retkikaveri oli jo tiskannut omat astiansa ja keitteli kahvia. No, onneksi ei ollut mikään mahdoton nälkä, tai muutoin kiire. Siitä huolimatta tunti veden kiehumista odotellessa on kyllä aika paljon.

Liesijärven vesi oli melko samean ruskeaa, eikä sitä tehnyt mieli juoda edes keitettynä. Pulloissani oli vielä kaivovettä jäljellä, joten säästelin sitä juotavaksi. Ruuanlaittoon vähän huonommankin näköinen vesi soveltuu ihan kivasti. Evästyksien jälkeen lähdimme pienelle iltakävelylle koirien kanssa. Viereisellä laavullakin oli koirakko. Onnistuimme ohittamaan heidät hiljaa, mutta palatessammi teltoille, erehtyi toinen retkeilijä tervehtimään meitä takaviistosta. Kohteliasta tietysti, mutta koiramme saivat siitä kunnon startin vahtihaukulleen ja yllättävää älämölöä raikasikin hetken aikaa. En ollut varautunut tervehdykseen, eivätkä koirat olleet havainneet koko kulkijaa. Sen mukainen lopputulos siis.


"Olisiko voitu tulla nukkumaan jo pari tuntia sitten"


Auringonnousu ♥

Liesijärvi - Soljanen

Yöllä oli ihan tosi kylmä, kännykän mukaan n. +8 astetta, melko kova tuuli ja telttani oli tietysti aivan järven rannassa. Sain kuitenkin pienistä vilunväristyksistä huolimatta nukuttua. Aamulla oli aikainen herätys, sillä autokyytimme saapui melkoi aikaisin Soljaselle.

Niinpä olimme rinkat selässä jo seitsemän aikoihin, kävelemässä kohti maalia. Viimeiset kilometrit eivät tuntuneet missään, eikä rinkkakaan enää tuntunut painavalta. Kaverin mukaan pitkillä reissuilla ensimmäiset pari päivää ovatkin raskaimmat, sen jälkeen tottuu. Tämä olikin tähän mennessä pisin reissuni ja vieläpä oikein onnistunut.

Sopivan mittainen retki, kunto kesti aika hyvin ja torstai aamuna oli jo mukava palata kotiin. Itse asiassa miltei ikävä sitä tavallista arkea. Mutta kyllä mieli lepäsi ja retki hirvikärpästen kiusaamana tuli oikein tarpeeseen. Seuraavaan vastaavaan reissuun en taida hetkeen päästä, mutta olenpahan nyt kerrankin selviytynyt metsässä kolme yötä. Ehkä sitten joskus vähän kauemmaksi kotoa, mutta tulistellaan nyt lähilaavuilla nämä pikkulapsivuodet.


Aiemmat postaukseni
Helvetinjärven kansallispuisto 1, 2, 3
Riuttaskorven virkistysmetsä 1, 2, 3
Seitsemisen kansallispuisto 1, 2, 3

Kommentit

  1. Tuommoiset määrät hirvikärpäsiä hirvittäisivät varmaan minuakin, vaikkeivät ne yleensä kauheasti häiritse. :D Olen joskus kävellyt Pirkan taivalta, mutta lähdin jostain Tampereen pohjoispuolelta, olisiko ollut Ruovedeltä, ja retki päättyi Helvetinjärvelle. Oli kivoja paikkoja, mutta mieleen jäivät myös mälsät hakkuuaukot, joiden kohdalla reittiäkin oli tosi vaikea seurata. Onneksi sitten lopuksi pääsi kansallispuistoon nauttimaan kivasta maastosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika runsaasti, onpahan nyt siedätetty :D Pirkan taival on kyllä siitä hassu reitistö että se ei ole miltään osin rengasreittiä, kulkee paikoin pitkästikin isoja teitä pitkin ja oikeastaan merkattua reittiä menee ristiin rastiin Ruovesi-Ikaalinen-Parkano-Ylöjärvi akselilla ainakin. Ja ilmeisesti juuri nuo ei tietä pitkin menevät pätkät kulkevat sitten hyvin tehokkaasti käytetyissä talousmetsissä :/ onneksi sentään kansallispuistot ja virkistysmetsä tuovat maisemiin hiukan vaihtelua :)

      Poista
    2. Olisi maakunnallisen kehittämisen paikka. Tämähän voisi olla vaikka miten vetovoimainen luontomatkailureitti, kunhan vain olisi paremmassa kunnossa.

      Poista

Lähetä kommentti

viikon luetuimmat