uusi ja jännä, vauva-arki

Yökukkuja täällä hei!

Olemme olleet vauvan kanssa kotona vähän reilu pari viikkoa. Kaikki on sujunut hirmuisen kivasti, vaikka toki on paljon uutta. Aika on mennyt nopeasti ja itse leijailen jossain sumuisessa vaaleanpunaisessa vauvakuplassa. Papun ollessa hereillä voisin pitää häntä koko ajan sylissä ja nukkuessa tuijottaa pientä tuhisijaa. Yövalvomiset eivät ole väsyttäneet aiempaa enempää, sillä päivällä voi kuitenkin nukkua. On oikeastaan kiva, kun ei tarvitse yöllä valvoa yksin.

Papu on ollut (ainakin toistaiseksi) hurjan tyytyväinen vauva. Ihan yllättävän tyytyväinen. Hereillä katselee kovin tarkasti ja pitää kaikenlaisia ääniä. Ei juuri itkeskele, napatyngän putsauksessa tosin huusi niin paljon kuin ääntä lähti. Muuten tosi tyytyväinen ja hauska vauva. Aika tutustumista kyllä nämä ensimmäiset viikot, nyt erotan ääntelystä ja eleistä milloin vaippaan on tulossa tavaraa ja milloin on nälkä. Hyvä alku?

On käyty mummuloissa ja isomummuilla, sekä tädillä. Viime viikonloppuna kävimme myös koirahallilla. Kauan en malta pysyä rakastamani harrastuksen parista poissa. Hallilla pidettiin Eläinkoulutusblogin Jaana Pohjolan koulutuspäivä. Puolet jaksoimme olla Papun kanssa paikalla (imettäminen ilman tukea alkoi parin tunnin jälkeen olla hankalaa). Antoisa oli koulutus ja kyllä piristä nähdä koiratuttuja. Papu nukkui tyytyväisenä (tuttu äänimaailma jo masusta) miltei koko reissun.

Heti kun kaksi viikkoa tuli ikää, aloitimme ulkoilut. Nyt onkin ulkoiltu joka päivä. Manducan reppu on ollut ihan loistava ja mahdollistaa sujuvat metsälenkit. Toissapäivänä kävimme myös ensimmäistä kertaa vaunulenkillä. Vaunut ovatkin nyt tuulisella kelillä olleet käytössä, sillä repussa tuuli osuu purevammin.

Arki alkaa olla pikkuhiljaa sujuvampaa ja rutinoituneempaa, joten piakkoin haetaan toinenkin koira hoitoreissultaan kotiin. Kotona oleva Savu onkin ollut vallan luonnonlahjakkuus. Tapansa mukaan fiksu, filmaattinen ja rauhallinen. Välinpitämättömästi kiinnostunut ja miellyttävän kohtelias. Ei hätkähdä itku, eikä onnekseni ole kiinnostunut vaippatouhuista. Lounaa odotellessa, kaivaa kyllä vaipparoskiksen, jos silmä välttää.

Nukkumajärjestelyissä päädyimme Papun kanssa sohvalle. Nukkuvana hänet voi siirtää kehtoon, mutta en saa nukutettua suoraan sinne. Eikä tarvitsekaan, nukahtelin imetyksillä sohvalle vauva sylissäni. Katsoimme turvallisemmaksi asettaa sohvat vastakkain ja ensimmäiseltä yösyötöltä jäämme jatkamaan sinne unia. Papu nukkuu milloin sylissä, vieressä tai vallan "omalla puolellaan sohvaa". Tämä on toiminut hyvin ja nukun itsekin paremmin. Papukin on rauhallisempi ja nukumme useamman tunnin putkeen. Kehdossa Papu äänteli enemmän ja minun oli pakko nousta joka kerta katsomaan. Jos Papu yhtäkkiä nukkuikin hiljaa, kävin katsomassa hengittääkö hän. Ehkä vähän, hysteeristä?

En tiedä vauvojen kehityksestä juuri mitään, siispä olen yrittänyt kovasti perehtyä asiaan. Haluan tietää, miten voisin kehittää vuorovaikutustamme ja tukea tehokkaasti vauvan kasvua ja kehitystä. Siskoni olikin päässyt asian ytimeen kysyessään, aionko hifistellä vauvan kanssa samoin kuin koirien. No ilman muuta ja ehkä vähän enemmänkin! Siispä sain linkit vauvojen vessahätäviestinnästä. Vautsi, täältä tullaan vaipattomuus! :D Kirjoittelen vessahätäviestinnästä tänne lisää, kunhan päästään alkuun. Sekä toki muista minua puhuttavista vauvajutuista.

Kommentit

  1. Oi, miten ihana pienokainen <3 Kiva kun ulkoilette ja kaikki sujuu hyvin. Vauvan katselu ja sylittely on kyllä aivan ihanaa <3 Mukavaa, nautinnollisia vauva-huuma eloa Sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Löysin blogisi sattumalta. Onnea uuden perheenjäsenen johdosta :) Muistan itsekkin, että oma lapseni oli tosi pieni kun ensimmäisen kerran oli koiratreeneissä mukana :) Siitä lähtien oli melkein aina mukana niihin päiviin asti, kun vielä koiran kanssa treenailtiin. Mukavia hetkiä teille ja nauttikaa :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla teidän kuulumisia :) vessahätäviestintä on täälläkin tuttua, vaikkei vaipattomuutta ollakaan kokeiltu :) kiva lukea muidenkin mietteitä aiheesta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti