katsoitko jo: Cowspiracy


Katselin toissa yönä kaverin vinkkaaman Cowspiracy dokumentin. Dokkari kehtoo karjataloudesta ja ylipäänsä lihatuotannon aiheuttamista ympärstöongelmista. Olen ollut tietoinen eläinten ala-arvoisista olosuhteista, mutta en niinkään niiden aiheuttamista ympäristöhaitoista. Osa ohjelman haastatteluista oli mielestäni vähän liioiteltuja, mutta muuten toteutus oli kelpo kamaa.

Mielestäni eläinten teurastaminen ravinnoksi ei ole väärin. Sen sijaan tuotantoeläinten kohtelu, tilat, jalostus ym. ovat kaikki pielessä. Vaikutukset ympäristöön ovat ihan valtavat ja on outoa, ettei siihen ole puututtu. Olen ollut eläinten kanssa tekemisissä vaikka kuinka kauan, mutta korviini ei ole kantautunut tuo tieto.

En ole vegaani, enkä ole ryhtymässä edes kasvissyöjäksi. Vaikka lopettaisinkin lihan syömisen, tulee sitä kuitenkin ovistamme sisään kuukaudessa noin 30kg. Koirista kun ei voi tehdä kasvissyöjiä. Koirienkin suhteen voin kuitenkin valita, mitä lihaa ne syövät ja mistä se on peräisin. Dokumentti laittoi ajattelemaan asiaa eläinperäisten ruokatuotteiden suhteen.

Kannattaa katsoa, löytyy Netflixistä.

Kommentit

  1. Mie olen nimenomaan ekologisista syistä kasvissyöjä. Sen verran "tunteeton" olen että en koe tunnontuskia lihan syömisestä ja syön sitä kyllä välillä edelleen- en ole supertarkka. Mutta ilmasto on ehdottomasti suurin syy miksi vältän lihan syöntiä. Koirat toki lihaa syövät, se on niiden ravintoa ja ne tarvitsevat sitä, toisinkuin ihmiset. Olisi aika huikea muutos ilmastollisesti jos vain lihansyöjät söisivät lihaa, ja ne joitka pystyvät hyödyntämään kasviperäistä yhtä hyvin, käyttäisivät sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sepä tai jos lihaa syötäisiin vain kerran viikossa. Nythän lihan ym kulutus on todella massiivista, kutakuinkin joka aterialla jotakin. Epäterveellistä.

      Poista

Lähetä kommentti