rv34 - ja synnytysvalmennus

rv31+6 - rv32+2 - rv33+5

Vähiin alkaa käymään, hui. Maaliskuun eka tulee aika pian, jos siis sinne asti päästään. Voihan olla, että Papu tulee maailmaan viikkoja aiemmin. Oikeastaan alkaa tuntua, että tässä ei ehkä mene enää kauhean kauan. Takaraivossa alkaa olla pieni kiireen tuntu, ei ehkä ollut fiksua aloittaa taas montaa projektia samaan aikaan tässä kohtaa. Toisaalta, olen kotona koko ajan, joten ei muuta kuin tossua toisen eteen. Sen vuoksi blogi ei startannutkaan ihan niin reippaasti tänä vuonna, kuin olin ajatellut. 

Unirytmi on taas muuttunut, illalla uni menee karkuun. Sen jälkeen nukun ihan hyvin aamuyöhön. Neljästä eteenpäin olen muutaman tunnin hereillä ihan pirteänä. Sitten nukahdan ihan todella syvään uneen ja herään joskus, kun on jo valoisaa. Kalenterin ollessa aika tyhjä, ei se nukkuminen ole niin justiinsa.

Havahduin jokin aika sitten, että maha on laskenut. Enemmän tilaa keuhkoille, jee! Nyt kyllä tuntuu, että maha ei enää tuosta alemmas voi laskeutua. Liikkeet tuntuvat isoina laajoina, sellaiselta möyrimiseltä. Toki mahassa alkaa olla varmaan ahdasta. Harjoitussupistukset ovat alkaneet olla huomattavasti kivuliaampia ja pienempikin rasitus edesauttaa niitä. Sen vuoksi sainkin loppuajaksi sairasloman, töissä ei oikein ole varaa ottaa omaan tahtiin tai tehdä kuten jaksaa. Muitakin huomattavia muutoksia kehossa on tapahtunut, niitä sen tarkemmin erittelemättä.

Viimeisimmässä ultrassa kaikki oli hyvin, Papulla painoa tuolloin 1650g. Miten sikiölle voi kuukaudessa tulla vain 600grammaa, jos itselle tulee 780grammaa viikossa... Mielenkiintoinen on ihmiskeho ja miten se tällaisessakin prosessissa toimii. Siis että ei itse ihan hirveästi voi vaikuttaa. Vaan eipä haittaa, ihan kiva se on näyttää muultakin kuin rautakangen varjolta, kuten kaverit ovat vitsailleet :D

Synnytysvalmennuksessa kävimme eilen. Uutena tuli erilaiset synnytysasennot, epiduraalia lukuun ottamatta lääkkeelliset kivunlievitysmenetelmät, sekä se, että sairaalaan tulee ottaa omat sisäkengät. Noin muuten tuntui, että vähän tyhjin käsin sieltä lähdettiin. Sairaalaan ei tosin ole elokuvien mukainen tulipalokiire synnytyksen alkaessa, mikäli siis mitään erityistä ei tule. Synnytyksen alkamisesta ei irronnut mitään uutta, sen kuulemma huomaa kyllä, kun alkaa. Supistusten kanssa saa olla kotona niin kauan, kuin huumori riittää. Pääsenpähän kerrankin kokeilemaan, miten pitkälle sekin riittää.

Synnytyssuunnitelmaa kirjoittelen itselleni muistiin tänne myöhemmin. Vaikka varmasti mikään ei sitten menekään kuten on suunniteltu. Naisen mieli kuulemma muuttuu synnytyksen kohdalla nopeammin kuin tuuliviiri. Onnea ja tsemppiä tukihenkilölle, ehkä kuitenkin vältämme parisuhdekriisin?

Sairaalakassikin pitänee nyt oikeasti pakata ja hoitopöytä viimeistellä. Ylipäänsä voisin miettiä, mihin kaiken tavarapaljouden laitan niin, että kaikki on helposti käytettävissä mutta ei pahasti jaloissa. Vähän alkaa myös jännittää. Välillä miettii raskautta, synnytystä ja vauva-arkea paljonkin. Välillä sen haluaa vain unohtaa ja työntää mielestään. Jännitys on sellainen hyvänkuuloinen jännitys, sellainen kutkutus vatsanpohjassa.

Olipa taas sekavanpuoleinen ajatusvirta. Tulipa tyhjennettyä sisäistä kovalevyä. 

Hyvää alkanutta viikkoa lukijoille :)