herra kani etsinnässä ja Vekun asumisjärjestelyt


Vekun väliaikaismajoitus on niin hämärä, että kuvituskuvia. En kestä kuvattomia postauksia oli tekstiä minkä verran tahansa. Pieni raportti kuitenkin kanitilanteesta. Vekku on nyt reilun viikon majaillut kellariosastolla, vedettiin sinne valot ja muutoinkin sisutettiin kanille sopivaksi.

Koska tähän aikaan vuodesta kanimarkkinat ovat aika heikot, päädyttiin lopputulemana siihen, että Vekku muuttaa takaisin sisälle. Väliaikaisasumuksen lämpötila on +3 ja yläkerrassa aulassa +11 astetta. Vekku muuttaa siis isompiin tiloihin yläkertaamme, joka onkin ollut lähinnä varastokäytössä. Tyhjensin aulasta kaksi jätesäkillistä roskaa ja käyttökelvotonta tavaraa, loput menivät vierashuoneeseen. Vierashuonekin täytyy karsia ja raivata sitten ajan kanssa, siellä on paljon myytävää ja lahjoitettavaa.

Aula on nyt joka tapauksessa tyhjä, pieni lattianmoppaus ja sisustus. Huomenna tai ylihuomenna Vekku sinne jo pääseekin. Kiva saada seurallinen kani taas päivittäiseen arkeen tiiviisti mukaan! Vaikka majapaikka onkin yläkerrassa, saa ovi tietysti päivällä olla auki ja Vekku hengailla koirien ja meidän ihmisten kanssa.

Kaveri on tarkoitus hankkia. Ensisijaisesti haeskelen Vekulle seuraksi kastraattia urosta. Tiedän, että kasvattajat voivat kastroida kasvattejaan ja summa jää minulle maksettavaksi ym. Vekku on kuitenkin ennenkin ollut yksin, enkä kiiretapauksessakaan halua tehdä huolimattomia valintoja. Tähän hätään en koe järkeväksi ottaa poikasta. Poikasia on vähemmän tähän aikaa vuodest, eikä asiaa auta se, että olen vähän ronkeli. Haluan tietää mistä maksan, enkä halua tukea mitään epämiellyttävää. Yksi kotia kaipaava kastraatti uros löytyi, josta laittelin viestiä. Vastausta odottelen siis, toivottavasti tärppäisi.

Ostin loppuvuodesta jäsenyyden Eläinkoulutusblogin videomateriaaleihin. Voin todellakin suositella, paljon painavaa arkiasiaa, ideoita ja koulutusohjeita. Kaneista materiaali on ilmaista ja sitä kannattaa jokaisen kaninomistajan vilkaista! Jäsenyys videoiden katseluun ei ole kovinkaan hintava, 9€/kk tai koko vuosi 90€. Jäsenyydellä näkee kaikki vanhat videot (joita onkin paljon) ja jäsenyyden aikana tulevat uudet.

Ensimmäiseksi tehtäväksi valikoin Vekulle kynsienleikkuun harjoittelun. Virikkeiden lisäksi omaehtoisuus ja valinnanvapaus lisää eläimet kokonaisvaltaista hyvinvointia. Siihen kannattaakin panostaa, samalla suhdekin syvenee. Kynsienleikkuu ohjeistus löytyy täältä. Vekku aloitti harjoittelun tänään ja sisällä harjoittelu onkin mahdollista toteuttaa tehokkaammin ja tiheämmin.

Vekun muuttaessa sisälle tulee touhujakin päiviteltyä enemmän. Koska olen innostunut kanin kouluttamisesta ja virikkeistämisestä vielä aiempaa enemmän, materiaalia riittää. Kaniasiat eivät ole yksityisiä, joten teinkin Vekulle oman instagram tilin. Oma tilini pysyy yksityisenä ja sekamelskana, kanitilille tulee pelkkää kaniasiaa. Tili löytyy nimellä @kuivavuoren_vekku ja sieltä voi seurata kanin kuulumisia reaaliaikaisemmin :)

Kommentit