pihassa kasvaa niitty

Täällä kasvaa kaikenlaista ja suuria määriä. Voikukkia ja nokkosia olen hyödyntänyt, niitä riittää. Nokkoset kuivasin talven varalle ja voikukkien kukinnoista olen leiponut kakkua. On muuten ihan mahdottoman hyvää! Kuusenkerkät jäivät tällä erää keräämättä, kun pihassa olisi niin paljon kaikkea muutakin.

Sateiden jälkeen koko tontti oli yksi viidakko, ruohonleikku ja siimaleikkuri ovat kumpikin ihan ylityöllistettyjä. Kotiloita mennä matelee ympäri ämpäri ja raparperikin menetti niiden ansiosta lehtensä. Perheen kesken pidettiinkin jo kotiloskaba karkkipalkinnoin, sää vain ei suosinut (liian lämmintä ja kuivaa). Sadekelille sponssataankin sitten isot palkinnot ja kerätään paljon porukkaa kotiloita keräämään.

Istutuksistani herneet ja perunat ovat lähteneet parhaiten. Kurpitsat eivät itäneet ja porkkanat laitoin vähän huolimattomasti. Mansikantaimet juurtuivat, mutta Vekku söi niistä lehdet ja varret. Inspiraatiota pihan laittoon olisi, mutta tekemistä ja työsarkaa olisi niin paljon, että projekteja taitaa olla vuosiksi.

Kommentit