tässä on Vekku


Siinä hän nyt on, meidän kanivauvamme. Vekku on kymmenviikkoinen puputyttö. Aivan pikkuinen luovutusikäinen siis. Vekku saapui meille Keski-Pohjanmaalta Kaustisilta, melko pitkä matka oli siis eilen. Haimme kanin Tampereelta, johon se oli kyydillä päässyt ja siitä matka jatkui kotiin.

Reissusta väsynyt kani kyhjötti jonkinaikaa boxissaan, ennen kuin kömpi esiin tutkimaan paikkoja. Istuskelin eteisessä katselemassa. Vekku ei ollut erityisen kiinnostunut minusta, mutta löysi samantien sitä varten katetut heinät, porkkanat ja rehukupin. Vesipulloa pirpana ei käytä, vaan nautiskelee vettä kupista.

Olen sisustanut koko eteisemme Vekkua varten ja se tulee olemaan kanin turvapaikka ja koti. Kasvaessaan ja kotiutuessaan Vekku saa vapaasti liikkua koirien kanssa myös olohuoneessa ja keittiössä. Koirat suhtautuivatkin Vekkuun hyvin. Kumpainenkin on sitä portin takaa katsellut, eikä kumpikaan osapuoli ole toisistaan häiriintynyt. Lähempää kontaktia ei ole ollut, eikä ole kiirekään. Kunhan Vekku kotiutuu, alkaa se varmasti osoittaa kiinnostusta myös koiria kohtaan.

Tänään vietin pitkän tovin Vekun puuhia seuraillen. Keittiön ja eteisen välillä on vain portti, joten Vekkukin sai katseltavaa ja kuunneltavaa. Siinä se eteisessä puuhasteli ja tutki paikkoja. Köpötteli sinne ja tänne kuikuilemaan ja taas rappujen alle piiloon. Rappujen alla se lepäilee ja syö heinää.




Vekusta odotetaan kasvavaksi melko isoa. Rotuinaa on belgianjättiä, ranskanluppaa ja wieneriä. Miten voisinkaan ottaa rotukanin, kun koiratkin ovat risteytyksiä :D Wienerkani on itselle kaikista vierain ja tiedän niitä ainoastaan lihakasvattajien puolelta. Väriltään Vekku on madagaskar (minä en näistä väreistä niin tiedäkään).

Odotan innolla, minkä kokoinen ja kuinka rohkea pupusta kasvaakaan! Vekku on jo tänään ilostuttanut pompuillaan ja tavaroiden heittelyllä. Se antaa rapsutella ja kuikuilee uteliaana, mutta ei ole mitenkään valtavan riemuissaan vielä seurastani. Mielenkiintoista on päästä seuraamaan poikasen kasvua näin läheltä ♥

Kirjoittelen ja kuvailen tänne Vekun kuulumisia, kasvua, kanijuttuja, sekä koulutusprojekteja, joita sen kanssa puuhailen. Toivottavasti lukijoista löytyy ajan saatossa muitakin kani-ihmisiä, jotka auttavat vasta-alkajaa :)

Kommentit

Lähetä kommentti