rv29 ja tuntemuksia

Raskauden viimeinen kolmannes pyörähti käyntiin. Hassua, vastahan minä tein posiitivisia testejä kuusi, enkä silti ollut uskoa. Kännykän raskaussovellus sanoo, että 70,7% raskaudesta on kulunut ja viimeistään 82 päivän kuluttua tavattaisiin masuasukin kanssa. Kuulostaa vielä aika kaukaiselta, mutta silti vähän pelottavan nopeasti lähestyvältä tapahtumalta. Jännää.

rv27+6

Viimeinen kolmannes on sikiön kiihkeintä kasvuaikaa ja sen kyllä huomaa. Äitiysfarkutkin alkavat tuntua erilailla kireiltä, vaikka mahtuvatkin. Pitkät kalsarit ja miehen kollarit ovatkin ihan suosikkipöksyt, jos ei tarvitse mihinkään metsälenkkiä kummemmalle lähteä. Neuvolassa kaikki oli ihan jees, hemoglobiini laskee edelleen rautalisästä huolimatta. Huomaahan sen, korvissa humisee ja väsyttää. Nyt toki väsyttää muutenkin, eikä keuhkotkaan mahdu kunnolla olemaan. Siltä ainakin tuntuu, mutta kyllä jossain niin lukikin.

Ultrassa käytiin 28+0, kuvaa ei taaskaan saatu, sillä Papu käänsi meille takaraivonsa. Hyvin liikuskeli ja kokoakin oli 1090g. Itsellekin on painoa tullut mukavasti. Pääsin takaisin normaalipainooni ja nyt on vähän reidetkin pyöristyneet. Olisi ollut kiva saada painoa ilman raskauttakin, mutta käy se tämänkin kautta (paino-ongelmia alipainon suuntaan).

Papu onkin aika puuhakas ihan yötä päivää. Jos kylkiluiden kaivelu tekee vähän ikävää, niin kuperkeikka se vasta hämmentävää onkin. Ei voi jäädä huomaamatta, jopa vieruskaveri saattaa huomata kun vatsa muljahtaa ja minä ähkäisen. Kuperkeikkailun jälkeen on ihan turha miettiä nukkumista, sillä yleensä sen jälkeen on tiedossa Papun pitkä jumppa. Nukkumisesta puheenollen, voisinkin nykyään nukkua enemmän kuin aiemmin. Herään tosin pitkin yötä vessaan ja juomaan ja välillä en muuten vain saa nukuttua. Tätä kai se elämä vauvankin kanssa olisi?

Supistuksia on tullut nyt herkemmin ja ne ovat voimakkaampia. Yhtenä aamuna säikähdin, kun supisti sen verran kipeästi että itku tuli. Supistus kuitenkin loppuu aika nopeasti ja supistusten väli on ollut tuntia puolin ja toisin. Ultrassa kätilö kuitenkin sanoi, että epäsäännöllisetkin voimakkaat supistukset voivat lyhentää kohdunkaulaa. Sitä jäinkin vähän tuskailemaan ja varmuuden vuoksi soitin synnytyspäivystykseen. Kaikki hyvin, ohjeistettiin lepäämään ja ottamaan parasetamolia. Parempi mieli tuli soiton jälkeen. Voi kun se lepääminen päiväaikaan olisi edes vähän helpompaa! Kuka sitten laittaa pyykit, tiskit, moppaa, imuroi, käyttää koirat ja siivoaa kanilan? Enkä minä kahdesta viimeisestä halua luistaa, ne ovat terapeuttisia puuhia.

Nyt on pitänyt ottaa sitten vähän rauhallisemmin ja muistaa syödä välipaloja. Sekä tietysti nukkua jos nukuttaa. Kömpelö olotila senkun lisääntyy ja liikkumiseni on huomattavasti hitaampaa kuin ennen. Tosin liukkaan ulkosään takia onkin ihan hyvä, etten mennä viipota täyttä vauhtia pihan poikki. Hengästyn myös helpommin, paljon helpommin kuin ennen. Metsälenkit maistuvat edelleen. Jos aion kiertää samaa pitkää lenkkiä kuin ennen, tarvitsen mukaan eväät, vesipullon ja enemmän aikaa kuin ennen.

Tavallaan toivon, että vauva olisi jo täällä. Ei olisi niin tukala olo vatsan kanssa. Ja vatsahan vain kasvaa ja tukala olo lisääntyy... Toisaalta, vauvahan on nyt helpompi kuin koskaan; ei pidä ääntä ja kulkee huoletta mukana. Puolensa ja puolensa, hauskahan se olisi jo tutustua.