vahvuuteni -projektin kuvasatoa

Kirjoittelin taannoin, että kuvailen töissä pientä projektia. Syksyllä kimposi idea, että jospa toteutettaisiin voimaannuttavan valokuvauksen pohjalta "vahvuuteni" teeman kuvaukset. Vitsipohjalta ehdotin, että voisin ne kuvata. Kun sitten päästiinkin vauhtiin, niin miksipäs ei. Loppua kohden homma tuntui hieman raskaalta, sillä kymmenen kanssa aikojen ja paikkojen sopiminen oli oma hommansa. Kuvien käsittelyyn kului jonkin verran aikaa ja tämän jälkeen tulostin kuvattavien lempparit. Valmiit kuvat laitettiin kahvihuoneen seinälle, jonne myös kirjoitettiin kaikkien nimeämiä vahvuuksia. Työ oli kyllä vaivansa arvoinen ja koska aloitin syksyllä uutena, oli kiva päästä vapaa-ajalla tutustumaan muihin.

Omalta mukavuusalueelta poistuminen oli kehittävää. En saanut ohjailla kuvattavia, päättää asuja tai paikkoja. Piti pelailla niillä korteilla, mitä annettiin ja olla luovempi, kuin aiemmin. Olen kuviin tyytyväinen. Kuvasin erilaisissa valoissa, mitä keli nyt milloinkin oli. Oli myös kiva kuvata monissa eri paikoissa ja erilaisen tyyppisiä kuvia.

Tässä vain murto-osa, muutama oma lempparini. Iso kiitos kaikille kuvattaville, ilman teitä projekti ei olisi onnistunut ♥

Kommentit