kevät vimmaannuttaa



Laitetaan nyt mukava video hauskasta pupusta, kun ei ole kuvia valmiina! Vekku on kotiutunut hienosti ja koirat ovat suhtautuneet siihen hyvin. Videolla vähän puuhasteluja kanin kanssa :)

Lappi Trippi sujui mainiosti, siitäkin on video. Kuvatulva on käsittelemättä, laitan kuvien yhteyteen tarkemman selostuksen reissusta. Lyhyesti, uusia kavereita, paljon koiria, kivaa nähtävää ja ensimmäistä kertaa koiravaljakolla ajoa!

Ihana kevät, ihana valo, ihana aurinko, sanoinko jo ihana? Kiukustuin ainaisesta kaaoksestamme. Talo on tuntunut ahtaalta ja pieneltä, eikä mikään mahdu minnekään. Alkoi tuskastuttaa. Sitten totesin, että talo ei oikeastaan ole pieni, se on isoin missä olen omia aikojani asunut. Täällä vain oli jo valmiiksi paljon tavaraa ja koska meillä oli tilaa, meille sysättiin paljon romua. Siitä se sitten lähti. Menin ja raivasin eilen lattiat. Sitten revin kaapit tyhjiksi. Siivosin vitriinin, vaatekaapin ja liinavaatekaapin. Kannoin jätesäkillisen kausitavaraa yläkertaan, joka toimii varastona. Kolme jätesäkillistä roinaa työnsin suosiolla roskiin. Yksi jätesäkillinen lähtee kiertoon. Onpa muuten oikeastaan kiva ja tilava asunto!

Olen tutkiskellut ajatusta, mitä minä haluan? Miltä haluan näyttää, miltä haluan kotini näyttävän? Olen saanut pohdiskelusta ihan uutta virtaa ja nyt meillä on tosiaan ensimmäistä kertaa oikeasti siistiä. Niin siistiä, että täällä voisi oikeasti häärätäkin jotain. Keittiön vitriinikaapin maalaan joku päivä. Ja olohuoneen mäntykaapin sitten joku toinen päivä. Yläkerran annan hyvällä omatunnolla olla kaaos. Kesällä on aikaa, silloin ehdin riehua siellä.

Olen istuttanut kaikenlaista. En ole viherpeukalo, enkä ymmärrä kasveista mitään. Ostin kuitenkin paljon istutusalustoja, ja nyt on istutettu punajuuret, sipulit, basilikat, salaatti, muutamia muita ja orvokkeja. Saa nähdä, mikä niistä lähtee kasvamaan vai kasvaako mikään. Istutin myös onnenbambun lasipurkkiin ja töistä saamani kukkasen mehukannuun. Aika luovaa :D

Alakerrasta joutaisi vielä muutama tavara muualle, mutta koska en asu yksin, niin ehkä tuo nostalgisen ruma radio nyt kiikkuu tuossa. Jos asuisin yksin, minulla ei olisi televisiotakaan. Nyt kun asutaan kaksin, meillä on liian iso televisio joka vie vähän enemmän kuin tarpeeksi tilaa. Olohuone alkaa muutoin olla aika kiva. Siirtin pyöreän pöydän sieltä makkariin ja laitoin keinutuolin nurkkaan. Miksi en keksinyt aiemmin?

Sanallinen sepustus sen enempää lienee turhaa. Kuvia tulee tuota pikaa ja ehkä viherprojektejakin jaan tänne, mikäli onnistuvat. Kuntokuurista ja ruokavalion muutoksesta tulee myös materiaalia, kunhan pääsen kunnolla vauhtiin.

Aurinkoista kevättä!

Kommentit