mieltä rauhoittamassa

Viime päivinä on tapahtunut aivan liian paljon. Liikaa surua, olen käynyt läpi valtavaa tunnemyrskyä, ikävää ja pettymystä. Menetin viime viikolla molemmat koirani, äkisti ja samanaikaisesti. En vain saanut tilannetta haltuuni ja peli oli pelattu. Ikävä on valtava. Olen elämäni ensimmäistä kertaa ilman koiraa. Asunto on hiljainen. Päivät ovat pitkiä yksin, kun mies on töissä. Aamulla on vaikea nousta, ruoka ei maistu, en saa mitään aikaiseksi ja illalla ei tule uni. Olo on vuoroin tuskastunut ja vuoroin parempi. Yksinoleminen on pahinta. Enhän minä ikinä ole joutunt olemaan yksin, aina siinä vieressä oli koira.

Ystävät ovat pitäneet minusta hyvää huolta ja eilenkin pääsin kaverin matkaan Seitsemiseen. Kävelimme Soljasten alueella vähän pientä lenkkiä ja kävimme katsomassa siltaa. Vanha silta oli purettu ja tehty uusi tilalle. Kävin tuolla viimeksi vanhemman koirani kanssa. Se harjoitteli silloin kantamaan reppuja ja poseerasi kameralle vanhalla sillalla... Nyt ei ole sitä vanhaa koiraa, eikä vanhaa siltaa.

Sää suosi meitä, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire viskasi ötökät pois. Maassa loikki pieniä sammakkovauvoja ja muurahaiset kantoivat jotain koppakuoriaista. Löydettiin myös majavan pureskelemia puunrunkoja ja ihailtiin kauniita lampimaisemia. Kyllä luonnossa mieli lepää, vaikka miten on surkea olo ♥

Kuvat otetti 35mm putkella, runko tosin kaipaisi päivitystä... Kuvauskalusto ei kuitenkaan harmikseni ole hetkeen päivittymässä, jospa sitten paremmassa rahatilanteessa. Nyt vain päivä kerrallaan eteenpäin, niin eiköhän tämä masistelufiiliskin tästä väisty.