väärinymmärretty ja aliarvostettu kani

*kuvituskuvia koko ajalta ja kurakuva tältä aamulta*

En ole ollut kaninomistaja vielä vuottakaan, mutta paljon on tullut opittua. Ahmin tietoa jo kun kania olin hankkimassa, mutta oikeastihan valtaosan asioista oppii vasta käytännössä. Pidän kanien virikkeellistä elämää tärkeänä kirjoittamisen aiheena, sillä laiminlyöntejä näkee paljon. Ihmisten käsitys "normaalista" kanista, tuntuu olevan pahoivoiva, passivoitunut ja turhautunut, jopa sairas kani. Tähän havahduin siitä, että monille tutuille meidän ovelle vastaan juokseva ja syliin tunkeva kani oli ihan järkytys. Kun Vekku hyppäsi sohvalle seuraksi, tempaistiin omat kädet piiloon ja kysyttiin pureeko se. Ei kani pure, ilman painavaa syytä. Ympäristö aiheuttaa erilaisia käytöksiä, purevan kanin kohdalla tulee miettiä syytä ja tarvetta purra.

Meillä kanit eivät ole olleet häkeissä sisällä, vaan vapaana. Yksinoloiksi Vekku jäi rappueteiseen, siinä sillä oli rappujen alla oma asumus, heinät ja vesi. Yöt pitkät Vekku rallitti portaissa ja kieritti itselleen palloa. Se oli hirvittävän seurallinen ja touhukas kani. Kun on kerran saanut nähdä, miten onnellinen vapaana elävä kani on, ei tulisi mieleenkään sulkea sitä häkkiin. Oikku ja Vekku ovat olleen hurjan opettavainen pari. Ne ovat paljon seurallisempia, kuin mitä olisin voinut uskoa. Vekku asui meillä sisällä koko kevään, parhaiten sen olemusta voisi kuvailla koiramaiseksi. Ihan koirana se tässä sisällä meni mukana. Paitsi että se on röyhkeämpi, kani ei lue ihmisen elekieltä samalla tapaa kuin koira. Näin ollen Vekku istui sohvalla ja tuoleilla sylissä, vaikka laskin sen jatkuvasti lattialle. En jaksanut nähdä vaivaa kouluttamalla kouluttaa sitä pysymään lattialla, vaikka sekin olisi ollut mahdollista.

Lajitoverin seura on kanille äärimmäisen tärkeää, jopa ehdotonta. Jos meillä olisi mahdollisuus pitää kaneja sisällä niiden koko elämän ajan, olisi Vekku jäänyt ainoaksi. Miehen voimakkaan heinäallergian vuoksi kaneille oli kuitenkin tehtävä asumukset ulos. Tämä ei ollut mikään yllätys, Vekku vain tuli meille talviaikaan, jolloin sitä luonnollisesti voinut laittaa ulos. Sisällä asuminen oli siis alkujaankin väliaikaista. Oikun hankinta ajoittui kesälle, kun Vekun oli tarkoitus muuttaa ympärivuorokautisesti pihalle. Sisäkanin kanssa voi seurustella itse niin paljon, kuin vain kotona on (eläintenomistajana on pakko kotoilla). Vekulla oli sisällä seuraa myös koirista. Ulkona kanin elämä on kuitenkin yksinäistä ja tylsää ilman kanikaveria, vaikka itse olisikin paljon kanin kanssa. Kani on luonnostaan sosiaalinen ja tämän ominaisuuden huomioiminen on hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

Kaikki kanit eivät välttämättä tule toimeen, keskenään aikuisia kaneja on usein hankalampi tutustuttaa, kuin poikasia. Urokset voivat tulla poikasina pitkäänkin toimeen, mutta niiden kanssa pitää olla varautunut erotukseen. Pääsääntöisesti kanit kuitenkin tulevat toimeen, kun ne tutustutetaan reviirivapaassa tilassa ja niiden ehdoilla. Monesti kimpassa asuvat kanit riitaantuvat koska tilaa ja piilopaikkoja on liian vähän, eivät siksi, että olisivat varsinaisesti aggressiivisia. Väliverkko voi joskus tulla tarpeeseen ja jakaa kanien tilat, mutta mahdollistaa silti jutustelun lajitoverin kanssa. Harmittavan usein näkee yksinäisiä häkeissään kököttäviä kaneja, jopa yksin eläviä ulkokaneja. Syitä kanin kehnolle pidolle ovat varmasti tietämättömyys ja ennakko-oletukset. Ehkä myös välinpitämättömyys ja haluttomuus ottaa asioista selvää tai huolehtia eläimen hyvinvoinnista.

Piilopaikat on helppo järjestää. Virikkeenä toimii oikeastaan asuintilan uusi sisustaminen. Itse olen ulkotarhassa aina silloin tällöin siirrellyt lipastomökkiä tai vienyt sinne jotain uutta ihmeteltäväksi. Ideaali piilopaikassa on kaksi sisäänkäyntiä. Jos kania tarkkailee, huomaa sen istuvan mökkinsä päällä useammin, kuin sisällä, jos luukkuja on vain yksi. Piilopaikkoja voivat olla erilaiset lipastot, laatikot, heinähäkin alunen jne. Kaikki minkä alle kani voi piiloutua, sisällä vaikkapa pahvilaatikot sopivat tähän. Kaneille annetut lipastot ja laatikot muodostavat samalla myös tasoja, joista kani voi tarkkailla ympäristöään. Eläinkaupan valikoimista meille ei ole löytynyt mitään, sillä kaupalliset kaninmökit ja tunnelit on suunniteltu marsun kokoisille kaneille... Toisaalta asumuksia ja piiloja on helppo tehdä itsekin.

Kaivaminen ei meidän kaneilla ole mikään the juttu vaikka se kaneille usein luontaista onkin. Ehkä jättikanit ovat sen suhteen hiukan laiskempia kuin pienemmät lajitoverinsa? Mahdollisuus kaivamiseen kuitenkin on, sillä tarhan toista puolta ei ole verkotettu pohjasta. Jonkun erittäin kaivamisaktiivisen kanin kanssa pohja olisi ehkä pakko verkottaa ja tuoda päälle hiekkaa kaivettavaksi. Moni kani kokee tarvetta kaivaa, ulkona helppo toteuttaa, sisällä vähän mielikuvistusta. Vekulla oli poikasena vati, johon silppusin rikkinäisiää vaatteita ja lakanoita ym. Piilottelin tekstiilien sekaan porkkanoita, jolloin Vekku kaiveli laatikkoa mielellään. Koskaan muutoin en nähnyt Vekkua sisälläkään kaivamasssa. Kesän vapaana ulkoilutkin Vekku otti lähinnä makumatkan kannalta syödessään kaiken mitä pihassa kasvoi.

Ruokinta on suhteellisen yksinkertaista, sillä kani tarvitsee elääkseen vain heinää ja vettä. Kuten muitakin lemmikkieläimiä, myös kaneja on hirvittävän paljon ylipainoisia. Kani myös lihoo helposti, sillä ihmisten tarjoama ruokavalio ei yleensä täsmää kulutuksen kanssa. Kani ei lähtökohtaisesti tarvitse heinän ja veden lisäksi mitään. Etenkin sisäkanin kanssa kannattaa rehun tai tuoreruuan antaminen yhdistää pieneen koulutustuokioon. Vekku sai rehua sisällä vain kun temppuiltiin tai muutoin oltiin yhdessä. Nykyisellään kanit saavat joka päivä rehua, etenkin nyt kylmän kelin ajan. Ulkona asuvat tai muutoin paljon kuluttavat kanit usein tarvitsevatkin rehua. Harvemmin kuitenkaan lemmikkinä asuva sisäkani.

Ruokailun suhteen kania on helppo virikkeistää ilman mitään kustannuksia. Miten kani ruokailee luonnossa? Harvalla on sapuskat kupissa tarjolla, jos lähdetään ihmisasutuksesta kauemmas... Ruokaa voi joutua etsimään, noukkimaan maasta, kurkottelemaan jne.

Itse ripottelen rehun usein pitkin tarhaa, sekä mökin katolle ja heinän sekaan. Sisällä piilotin rehut kartonkipakkauksiin, vessapaperihylsyihin ym. Tuoreruuat, kuten porkkanat, hedelmät ja mitä nyt tuleekaan vietyä, ripustan usein roikkumaan naruista. Joskus syötän kaneja myös kädestä, samalla käsitellen niitä. Risuja, varpuja tai pieniä kaadettuja puita tulee annettua myös silloin tällöin, nimenomaan virikkeeksi. Lehtevistä oksista tein kesällä lettejä, jotka kuivatin, nyt ne on helppo ripustaa roikkumaan. Kaadetut puut laitoin heinähäkkiä vasten, jolloin niiden alle pääsi myös piiloon. Varpuja saatan levitellä maahan tai ripustella verkon väleihin roikkumaan. Vain mielikuvitus on rajana, miten ruokaa voisi tarjoilla ja kania virikkeistää.

Kani on seurallinen ja mielenkiintoinen eläin metkuineen ja touhuineen. Kanin puuhailujen seuraaminen on kiinnostavaa, samoin kanin kanssa yhdessä tekeminen. Kanista saa mitä uteliaimman ja hauskimman seuralaisen, kun sille antaa aikaa ja tilaa olla oma itsensä. Toivottavasti tietoisuus ja osaaminen kanien parissa kasvaa ja näillekin annettaisiin enemmän arvoa. Kani on pitkäaikainen lemmikki, joka tarvitsee huolenpitoa ja seuraa elämänsä jokaisena päivänä.

P.S. Tämän kirjoitin minä joka reilu vuosi sitten olin sitä mieltä, että kani on tyhmä ja tylsä lemmikki, eikä sen kanssa voisi tehdä mitään. Entinen käsitykseni kaneista on aika yleinen, enkä ollut suinkaan ainoa kanin aliarvioiva ihminen.