satokauden pihatyöt

 

Niin tuvassa kuin pihassakin on puuhaa riittänyt, jälkimmäisessä tietysti tähän vuodenaikaan paljon enemmän. Vanhat marjapensaammme, jopa vähän pystyyn kuolleet karviaiset tuottivat kiitettävän sadon. Karviaisia annettiin vähän muillekin, sillä en niitä oikein osaa käyttää. Tämä on jo kolmas vuosi kun aion tehdä niistä köyhän miehen lakkahilloa muttaah. Ehkä sitten ensi vuonna. Marjasatoa on nautittu välipala kiisseleinä ja pirtelöinä.

Myös omenapuu yllätti positiivisesti. Omenoita meni iso kassillinen naapuriin, kolme ämpäristä mummolleni, kassillinen vanhemmilleni ja ihan tarpeeksi riitti meillekin. Vähintään saman verran on kerätty muumioita, mätiä tai muutoin syömäkelvottomia omenoita pois. Maahan tippuneita ovat nauttineet niin naapurin kanat, kuin mummolan metsän peurat ja supikoiratkin. Omenakeitaalta julkaisen myöhemmin tännekin riistakamerakuvaa. Omenoista on tehty piirakkaa muutaman ähkyn verran, mutta suurin osa odottaa lohkottuina pakastimessa jatkokäyttöä. Ehkä näistä saan aikaiseksi soseita talven aamupuuroihin, tai sitten en.

Kotipihan sadon lisäksi maastosta keräsimme mustikkaa, joskin sitä löytyi vähän laihasti. Sen sijaan puolukkaa on yllin kyllin ja sitä kerään aina kun ehdin. Myös karpaloraakileitä löysin loppukesästä, pitäisi rämpiä katsomaan, onko kypsiä jäljellä vielä meillekin. Sadonkorjuun lisäksi pihaan on istuettu pari kasvia lisää ja hosuin minä vähän sahan ja oksasaksienkin kanssa.

 

Pöljästi otin ns. ennen ja jälkeen kuvat tietysti eri suunnista. No joka tapauksessa, harvensin rehottavia marjapuskiamme aika reilusti. Olen näin toiminut aiempinakin vuosina, vaikka missään oppikirjoissa pensaiden runtelua ei suositella tehtäväksi loppukesällä. Tarkistelen oksia tarkemmin sitten kevättalvella, jolloin niitä oikeasti saisi sahailla. Kuvat ovat sinänsä vanhahkoja, että viime viikonloppuna ennätimme antaa pensaille syyslannoitteet ja levittää kuorikatteet päälle. Näyttää kuorikatteen myötä piha heti hoidetulta, vaikka se ei paikkaansa pidäkään. Jos kaiken muun puuhan ohella ehtii, nyt syksyllä olisi tarkoitus saada kehikotkin marjapensaille. Ei sitten päälle satava lumi kaataisi puskia ihan maan tasalle.

Saimme mummoltani häälahjaksi lahjakortin läheiselle taimistolle ja sieltähän haettiin katetta, myyränkarkotin, lannoitteita ja vaikka mitä. Uusina tulokkaina istutin pihaamme kirsikkapuun ja pensasmustikan taimen. Kirsikkapuun ruukussa, rungossa ja myyntikohdan kyltissä luki kaikissa eri lajike, jonka hoksasin vasta kassan jälkeen. Meille eksynyt puu on nyt ilmeisesti lumikki ja tekee valkoiset marjat. Ihan perinteistä punamarjaista kirsikkapuuta olin ajatellut, mutta annetaan tulokkaalle toki mahdollisuus. 

Omenapuiden ja minun viharakkaussuhde on ottanut hiukan laantuakseen. En ole kaatamassa puita, ainakaan toistaiseksi, sillä tämän vuoden sato oli roskaomenoista huolimatta hyvä. Puitamme riivaa siis sitkeä muumio, sekä jokin mysteeritauti, joka mädättää omenat sisältä käsin. Erikoinen mätätauti vaivaa etenkin punakanelia ja muumio sitten enemmän valkeakuulasta. Molempia tauteja tapaa kyllä kummassakin. 

Puissa kiikkuu nyt vielä ämpärillisen verran syötävää omenaa, jotka mies lupasi kerätä talteen. Raskaana ollessa ei kuulemma saisi kauheasti kiipeillä, joten yritän malttaa menojalkani kanssa. Ennen lumia siivoamme puiden alta lehdet ja loput omenat, sekä pudottelemme oksilta niihin jääneet muumiot pois. Toiveissa olisi, että perusteellisella putsaamisella muumioitiö ei selviäisi ensi vuoteen. Kaikki vinkit kiinnostaa.

Oikea ja osaava puutarhuri olisi meihin taas kerran pettynyt, sillä hävityksen kauhistukseksi pilkoimme myös omenapuita - paljon. Joka keväisestä sahailusta huolimatta oksia kasvaa aivan ristiin rastiin, lisänä vielä lukuisat pajumaisiksi kasvaneet vesiversot. Puut ovat olleet sahailun osalta oman onnensa nojassa varmasti koko elinaikani ja siksi päässeet aika hurjaan kuntoon. Katsellaan oksia uudestaan sitten kevättalvella, mutta nyt näyttää siltä, kuin puolet puusta olisi ajettu alas. Siitä huolimatta, ihan tuuhea kokonaisuus edelleen.

Pääasiassa omenapuiden sahaaminen ja leikkaaminen pitäisi ajoittaa kevättalveen. Yhdestä lähteestä löytyi kuitenkin pieni maininta että poikkeustapauksessa puita voisi sahata loppukesästäkin. Se ei kuitenkaan ole yleinen ohjeistus, enkä tiedä paljonko hallaa nyt puille teimme. Parasta kuitenkin toivotaan, meni syteen tai saveen.

En muistanut niistä valtavista oksakasoista ottaa kuvaa, mutta sitä oksaa oli. Kaneille on kuivumassa versonippuja ja paksuja runkoja jätin niille myös. Tietää siis hampaille askaretta. Leijonanosa oksista kannettiin suoraan risuaitaan, loput kanitarhalle odottamaan nakertelua ja osan käytin askarteluihin. Siitä huolimatta oksaa pursuaa, sillä kuoritut oksat on tietysti kannettava kaneilta pois. Ja se risuaita on nyt toistaiseksi aika täynnä.

Lokakuun alkupuoliskolla nurmi on vielä kerran ajettava, vaikka niin toivoimme että viime kerta olisi ollut jo viimeinen. Kanitarhan vieressä odottaa koko kesän pehkut, jotka olisi tarkoitus kärrätä hiukan syrjempään muhimaan. Yleinen siivouskin on vielä tekemättä ja tontilla lojuu kaikkea siellä täällä. Lunta nyt tuskin vielä hetkeen saadaan, mutta tänä vuonna haluaisin olla pihan suhteen kuitenkin ajoissa valmis. Voisi siinä hengailla sitten rauhassa ilman, että katselee päivät pitkät tekemättömiä töitä.

Tällä ja ensi viikolla ollaan kuitenkin reissussa, joten voin hetkeksi unohtaa pihatyöt.