vauva ja se mitä ehtii

 

Arki on ollut otsikon mukaista ja sen seurauksena pahoittelen viimeisimpien postauksien lukuisia kirjoitusvirheitä. Saatte niitä varmasti jatkossakin. Vaikka olenkin perusluonteeltani yritteliäs, positiivinen ja reipas, niin kyllä tämä pimeys on vienyt energiastani viimeisetkin rippeet. Loppukesästä totuus pamahti naamaan märän rätin lailla. Olin asennoitunut äitiysvapaaseen kutakuinkin niin että voin tehdä kaikkea mitä haluan ja hoitaa siinä ohella vauvaa. No eihän se niin mene tietenkään, ainakaan ilman piristeitä. Varsinkin nyt kun Papu liikkuu ja seurustelee paljon, on ykkösjuttu huolehtia siitä, sen jälkeen pitää koti edes suurinpiirtein asuttavassa kunnossa ja sitten vasta omia juttuja. 

Ilokseni Papu nukkuu kahdet päiväunet ja helposti parikin tuntia kerralla. Siinä voi sitten arpoa, käyttääkö sen ajan tiskien ja pyykkien kanssa, siivoaako kanitarhan, antaisiko koiralle laatuaikaa vai istuisiko suklaalevyn kanssa neulomaan? Joku viisaampi ehkä nukkuisi silloin, kun se on mahdollista. Minä en kuitenkaan kykene siihen, vaan teen ja räiskin sillä aikaa kaiken minkä kerkiän. Kuvien käsittely ja blogin päivittäminen ovat aika kaukana to do -listalla, joten minulla on vielä elokuisiakin kuvia käsittelemättä. Siinä on se ero, että tietokone ja kuvat odottavat, Papu ei.

Ei kuitenkaan synkistellä liikaa, vauva ei ole este eikä pahasti hidastekaan, hieman voimavaroja kuluttava vain. Kuten kaikki muutkin elämän elementit vuorotahtiin. Papu kulkee paljon repussa ja rattaissa mukanani. Ulkohommat hoituvat siis sujuvasti yhdessäkin. Parina päivänä yritimme ulkoille ilman rattaitakin. Ulkohaalari ja kurahousut ovat kuitenkin niin jäykkä yhdistelmä vielä, ettei niissä tamineissa pystynyt liikkumaan. Niinpä Papu kellahti tämän tästä selälleen ja odotti kädet ojossa apua. Puolisen tuntia kuitenkin viihtyi maata tutkien ja koiraa katsellen. Siinä ehti siivota kanitarhan ja hiukan valokuvaillakin. 

Papu ei vielä konttaa ollenkaan, eikä ryömikään kovin nopeasti. Siispä välillä pystyy neulomaan hereillä oloaikanakin, sillä poika tykkää leikiä lattialla pitkiäkin aikoja. Vaikka on hauska seurata kehitystä ja varsinkin liikkumista, nautin vielä tästä ajasta, kun ei tarvitse juosta perässä. Toista se on sitten ensi vuonna tai ehkä jo joulun tienoilla.

Vessahätäviestintämme on ollut vähän on-off asennoilla vuoronperään. Olen ollut laiska ja huono rauhoittumaan seuraamaan, milloin Papulla olisi pissahätä. Aamupissan kanssa onnistutaan, mutta päivän mittaa en vain ehti/pysty/kykene, mitä vielä. Antaudun kodin sotkulle ja keskeneräisyydelle heiluen milloin rätin ja imurin kanssa sen sijaan, että tarkkailisin vauvaani. On tietysti oma valinta pitää koiraa karvoineen päivineen sisällä, siivousnäkökulmasta. Mutta jos nyt kuitenkin vaihdan vaipan viimeistee silloin, kun Papu ilmoittaa, niin kai sekin on viestintää? Olemme ehkä vähän kuin pykälää myöhässä viestinnän suhteen, mutta ainakin vaihdetaan kuivia housuja sitten yhdessä tuumin.

Pissakakka jutuille taitaa tässä blogissa olla pieni tila silloin tällöin, joten kirjoitetaan nyt vielä jatkoa äskeiselle. Meidän viimeisimmät kakat ovat menneet mummulan pottaan ja kodin pyttyyn. Kakkahätä on helpompi huomata ja ajoittaa, sillä Papu kakkaa kutakuinkin kerran viikossa ja aika tarkasti perjantai aamuna. Taidamme tarvita oman potan, sillä niin innoissaan Papu oli siinä istumisesta. Aika kauan hyppi ja heilui potalla riemuissaan uudesta taidosta, että meinasi koko toimitus unohtua.

Vessataidoista onkin hyvä siirtyä ruokapöytään, nimittäin sormiruokailuun. Sormiruokataidot ovat kehittyneet ihan hurjasti, eikä sotkua juuri enää synny. Papun suosikkiruoka-aine on tomaatti ja lemppariruuaksi olen havainnut jauhelihapihvit (joissa tosin kukkakaalia enemmän). Hiljattain Papu maistoi myös viinirypäleitä ja joulutorttua (ilman hilloa) ja isot pisteet näillekin. On aika helppoa ja kivaa, kun ei tarvitse syöttää lusikalla. Voi vain seurailla, kun toinen harjoittelee motoriikkaa ja tykkää ruuasta.

Kaikki on tähän asti mennyt hirmu hyvin ja kivasti, toivottavasti näin jatkossakin. Ajattelin loppuvuodesta tehdä jonkin erillisen koosteen äitiysjutuista. Ihan jotta se yleinen kooste ei hukkuisi kaikkiin vauvajuttuoivalluksiin ja -mielipiteisiini.

Huomaa alla olevassa kuvassa koira, joka jää aina liian vähälle huomiolle.