sukunimen syntyseudulla

Pieni vanha rintamamiestalo Ranualla oli se alkuperäinen syy, miksi pohjoisen reissuun halusin. Reilu vuositakaperin vaari syntymäpäivänään, alkoi kertoa tuosta seudusta ja sen historiasta; Ruotsin evakosta, sodasta, poltetusta kodista jäljelle jääneestä saunarakennuksesta jne. Mielenkiinto aihetta kohtaan ja palava halu tietää lisää ja nähdä itse, kytivät mielessäni pitkään. 

Lähdimme ajamaan Ranuan pohjoisosiin, Piittisjärvelle. Olin selvittänyt varmuuden vuoksi, kuka vaarini synnyintalon nykyään omistaa. Kävimmekin tarkistamassa, saako talolla varmasti käydä. Vanha rintamamiestalo seisoi ryhdikkäänä, vaikka katto olikin vähän ränsistynyt. Pihassa kasvoi tuuheita, laajalle levinneitä puskia, mutta muutoin pihapiiri olisi voinut olla vielä asuttu. Paljon puhuttu saunarakennus ei auennut haluamallani tavalla, sillä julkisivua oli alettu rakentaa uudelleen ja saunaa laajentaa. Mikä harmi, mutta vanhat piharakennukset ja maisemat riittivät kyllä saamaan mielikuvitukseni lentoon.

Saunarakennuksen alkuperäistä seinää

Mitä silloin aikanaan on tehty niin syrjässä? Onkohan Piittisjärvestä saatu kalaa tarpeeksi? Kauanko pellot ovat olleet vaaran juurella? Oliko täällä ollut ehkä lehmiä tai hevonen? Ja vähän henkilökohtaisemaa; miten ja minne täällä synnytettiin? Millainen tapahtuma se oli sata tai kaksisataa vuotta sitten Pohjois-Suomen maaseudulla? Voi kun joku olisi ollut vastaamassa minulle miljooniin muihin kysymyksiin.

Lähdimme tilalta jatkamaan maastokartan perusteella matkaa Piittisvaaralle. Vaaran päältä on aiemmin nähnyt järvelle ja talolle asti. Nyt puusto oli kasvanut liian korkeaksi, eikä kameralla saanut minkäänlaista kuvaa. Piittisvaara oli kaunista mäntykangasta. Mustikanvarvut olivat ihan valtavia, reilusti polven yli. Ja ne marjat, nam. En ole syönyt niin isoja ja makeita metsämustikoita missään. Hieman kiukutti, kun ei ollut minkäänlaista ämpäriä tai pussia matkassa. Siispä päädyin mussuttamaan mustikkaa paikan päällä niin paljon, kuin suinkin ehdin.

Ajelimme sukunimiseutuseikkailujen jälkeen Ranuan keskustaan lounastamaan. Kävimme Ranuan kirkolla katsomassa Ruotsissa evakkomatkalla menehtyneiden ranualaisten muistomerkkiä. Kiveen oli kaiverrettu tuttukin sukunimi, mutta en tiennyt, kuka sukulainen tarkalleen oli kyseessä. Ranuan kirkosta nopeasti kuva, sillä Papulle tämä maisemien tutkiminen alkoi jo riittää.

En oikein tiennyt mitä seuduilta etsin tai mitä sieltä sain, mutta tulipahan käytyä. Ja muuttaa voisin heti jos kun sitten joskus ehkä. No jos voisin ajatella vain omaa napaa, niin kyllä muuttaisin. Oikeassa nykyisessä elämässäni se ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollista tai järkevää. Mutta seutu teki kyllä vaikutuksen. Ja porot. Ja pohjoinen yleensäkin. Olin 13-vuotias kun ensimmäistä kertaa kävimme perheen kesken pohjoisemmassa, silloinkin Ranualla (eläintarhassa) ja Kuusamossa. Myöhemmin kävin koiran kanssa Muoniossa ja Rovaniemellä. Nyt minulla kova hinku päästä tuonne uudelleen, heti kun mahdollista. Jokin tuossa tunemattomassa pohjoisessa vain vetää puoleensa.