ritajärven luonnonsuojelualue

#retkihaaste2018 51. Retki lumisille pitkospuille.



Säätiedotus lupaili hienoa keliä, vielä jaksaa kävellä ja aikaakin olisi. Olen kehitellyt itselleni ei ihan stressaavaa to do listaa - ennen kuin vauva. Osallistuin tottakai myös retkihaasteeseen, ihanan inspiroiva lista! Ritajärven luonnonsuojelualueen kylttien ohi on menty monesti. Nimi on jäänyt takaraivoon kummittelemaan ja olen jo jonkun aikaa kuumotellut siellä vierailua. Niinpä viime maanantai vietettiinkin Valkeajärven reitillä. Seuraksi saatiin omien ja äidin koiran lisäksi Elina ja Elli kultsu.

Sää todellakin suosi ja saimme ihailla retken aikana niin auringonnousun kuin laskunkin. Loppuretkestä aurinko kajasti ja maalasi taivaan keltaisen ja violetin sävyiseksi. Taivas alkoi tiputtaa pientä hentoa lumihiutaletta, niin kaunis, epätodellinen näky ♥

Ritajärven reitit on avattu vasta vuonna 2015 ja kaikki olikin viimeisen päälle. Paikka sijaitsee Sastamalassa. Tulipaikkoja on useita, laavu hyvin huollettu ja puutkin valmiiksi pilkottuja. Puucee oli hyvin varusteltu, monta rullaa paperia ja jopa käsihuuhde. Ehdottomasti täydet pisteet kohteelle, kannattaa käydä!

Kommentit

  1. Ihania kuvia, varsinkin Myy on supersöpö tuossa ekassa kuvassa pinkissä paidassaan!

    http://linssinlapijuuli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Oi, niin kauniita ja rauhoittavia luontokuvia! <3

    VastaaPoista
  3. Ihana talvinen Ritajärvi! Täytyykin joskus poiketa paikalla lumiseen aikaan. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti