multiharju

Savolaisvieraan kanssa kävimme myös Seitsemisen kansallispuiston Multiharjun alueella. Multiharju sijaitsee puiston eteläosissa ja sinne pääsee myös Multiharjun parkkipaikalta, osoite Jaulintie. Multiharju on rajoitusosaa, kuten vaikkapa Soljasten alue Seitsemisissä.

Multiharju on ikivanhaa aarnimetsää, jonka kiertää noin 1,8km pitkä Aarnipolku rengasreitti. Rengasreitiltä on mahdollista poiketa myös Koveroon. Polku on leveä ja helppokulkuinen, vaikutti pysyvän kuivana myös sateisemmalla kelillä. Me säästyimme kuivin jaloin, vaikka edellisviikolla olikin satanut melkoisesti.

Vanha metsä kätkee sisäänsä kaikenlaista, puissa oli pahkoja, patteja, erilaisia sieniä, koloja, lahottajien jälkiä jne. Sammaleen alla oli lukuisia kaatuneita puita, osasta esillä enää lahot oksat. Polulta poikkeaminen oli kielletty, vanhaan herkkään metsään jää herkästi jälkiä. Pitkin poikin polun ulkopuolella menikin polkuja, kun on menty lähempää katsomaan jotain. Vähän surullista, sillä sammal kuluu väkijoukkojen tallaamisesta niin nopeasti :( 

Alla olevassa kuvassa puun kolot olivat kiinnostaneet muitakin, sillä puulle asti meni polku. Loppumatkasta polku tosin "kiipesi koloon", joten ehkä asialla eivät olleet pelkästään retkeilijät. Mielikuvituksen varaan jäi, kuka tai mikä tuolla kolossa asuu. Ihan kuin ylhäällä olisi kurkistusikkunakin!

Onko Multiharju sinulle tuttu? Entä muut vanhat metsät, joita retkipaikoissa on tarjolla?


Kommentit

  1. Onpa ihana paikka! Toi kolopuu on kyllä tosi jännittävä. :D Pukkipalon aarnialue Kurjenrahkassa on kai Turun seudulla mainittavin aarniometsäkohde. Salamajärvellä Ison Koirakankaan metsä oli kyllä paljon sitäkin vanhemman oloista, todella vaikuttavaa. :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos vierailuvinkeistä! Vanhoissa metsissä on niin oma tunnelmansa, että olisi kiva käydä muissakin :)

      Poista

Lähetä kommentti