ekotavoitteet 2020



ekotavoitteet 2019

En ole vieläkään saanut valmiiksi postausta eläinperäisten ruokien käytöstä, mutta aikansa kutakin. Se on edelleen työn alla ja pientä fiksausta vailla, mutta jospa tänä vuonna julkaisen :D Yllä linkit edellisten vuosien tavoitteisiin, eteenpäin on taas hiukan tultu ja katse kohti parempaa tulevaa.

Kertakäyttötuotteet ovat korvaantuneet varsin pysyvästi kestotuotteilla. Äkkiseltään kertakäyttöisenä meillä on wc-paperin (se tulee kyllä pysymään) lisäksi topsipuikot ja leivinpaperi. Kestoversioina meillä on käytössä vaipat, terveyssiteet, tiskirätit, talous/siivousliinat, liivinsuojat, sheiveri, pillit, sekä bees wrap eli elmukelmu. Kestojutuista teen esittelyn tänä vuonna, sillä muistelisin, ettei tässä ollut vielä kaikki. Tänä vuonna selvittelen vielä, millä topsipuikot voisi korvata - vauvan kanssa ne ovat taas alkuun pakolliset päivittäistavarat. Kestotuotteemme on itsetehtyjen lisäksi hankittu seuraavista; Royal kestot, Ruohonjuuri ja Ecosto

Siivouksessa ei viime vuonna hirvittävästi kehitytty, sooda ja etikka linjalla mennään. Konetiskiaine, pyykinpesuneste ja käsitiskiaine ovat edelleen kaupasta merkkejä LV ja Erisan. Olen liian laiska tekemään edellä mainittuja itse, joten olisiko jollakin vinkata ympäristöystävällisiä merkkejä? Ehkä vielä suomalaisiakin.

Kosmetiikka on vakiintunut vähäisen käytön lisäksi tiettyihin tuotteisiin. Sain taas joululahjaksi palashampoot ja itse hankin vanhan loppuneen tilalle sheivaussaippua. Nestemäistä shampoota käyttää mies ja jatkossakin tulen ostamaan ne hävikkinä Fiksuruualta. Meikkini ovat luonnoskosmetiikkaa (ja kestänevät minulla vuosikaudet), samoin hammastahna ja deodorantti. En viime vuonna saanut tehtyä dödöä itse, mutta koska se kuulostaa helpolta, niin josko tänä vuonna. Kosteusvoiteita on kaapissa vielä jos jonkinlaisia jämiä, mutta pääasiassa käytän kookosöljyä ja sheavoita.

Pukeutuminen jatkaa samaa kaavaa, kuin vuosi sitten. Joitain lastenvaatehankintoja jouduin tekemään, mutta löysin kaiken käytettynä. Viime vuonna tarvitsin itselleni pari mekkoa ja muutamia imetysvaatteita ostin valmiiksi - näitä löytyy käytettynä todella helposti, joten ei kannata tuhlata rahaa uusiin. Toivon, että tänä vuonna minun ei tarvitsisi ostaa itselleni yhtään vaatteita. Raportoin vaatekaapistani varmaankin sitten, kun se vakiintuu "pienen vauvan äidin" -kaapiksi. Palaan asiaan sitten loppuvuonna, selvisinkö jo olemassa olevilla vaatteilla. Nettishoppailun ystävälle suosittelisin edelleen sivustoja Emmy, Rekki ja Vähän käytetty. Monipuoliset valikoimat hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita.

Ruoka onkin kinkkisempi juttu. Lasken tänä vuonna ruokakulujamme rahassa ja samalla seuraan, mitä ostamme. Kalleinta ruokaa ympäristölle on tietysti se, mikä menee roskiin. Olen päätynyt lipsahtamaan kompromissiruokailijaksi, vaikka lihan käyttöni on vakiintunut aiempaan verrattuna varsin pieneksi. Pyrin suosimaan kasvipohjaisia kotimaisia vaihtoehtoja, mutta koska haen kaupasta koko perheen ruuat, ovat ostoskärryt yleensä varsinainen kaaos. REKO-ringissä en käynyt viime vuonna kertaakaan, vaikka aioin. Nyt olen kuitenkin selvitellyt muutamia lihatiloja, joilta voisin ostaa luomulaatuistanautaa suoraan. Toivon, etten tilalla käytyäni joutuisi pettymään ainakaan kovin pahasti eläinten oloihin. Kauppojen hyllyiltä valitessa valinta on väistämättä huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoin. Paasaan eläinperäisistä ruuista kuitenkin myöhemmin kokonaisen postauksen verran. Tämän vuoden suurin tavoite on syödä sekä monipuolisemmin, että vähentää hävikkiä. Toivottavasti raporteistani aiheeseen liittyen olisi iloa muillekin.

Kulkeminen, eli käytännössä yksityisautoilu, kun muita vaihtoehtoja ei ole. Olen karsinut turhaa ajelua - huvikseen kahville, mummolaan jne. Täältä on sen verran matkaa kaikkialle, että samalla ajelureissulle tulee hoidettua kaikki. Ilokseni Nextiili muutti Tampereen Lielahteen, jolloin pystyn hoitamaan samassa kaupunginosassa niin kierrätysjutut, ruokaostokset, kuin kirppiksillä vierailunkin. Ilman että minun on ajettava yhteensä yli 100km siksi, että on asiaa Nextiiliin. Kohtuullisen usein etenkin koiratouhuihin ja retkille tulee mentyä kimppakyydeillä, toisinaan kauppaankin. Kauppareissut olen kuitenkin onnistunut karsimaan kahteen kertaan viikossa, tänä vuonna aion pyrkiä yhteen kertaan. 

Ilokseni mies hankki minulle hiukan hifimmän Volvo V70, kun vanhempi karvalakki versioni on täynnä pikkuvikoja ja jäätävä bensasyöppö. Uudempi Volvo kulkee nyt myös biokaasulla, mikä on paitsi ympäristöystävällisempää, myös huomattavasti halvempaa. Siinä missä edellisen Volvon tankkiin saattoi mennä kuukaudessa 400e, tähän tankkaan kaasua kuukaudessa ehkä 100e verran. Edellinen Volvo vei siis bensaa melkoisesti ja etenkin jos ajoin saman viikon aikana kauppaan, sukuloimaan ja kolmasti koiran kanssa hallille, kilometrit paukkuivat viikossa helposti yli 500km... Toki suunnitelmallisuus vähentäisi moista kruisailua reilusti. Vaikka uusi auto onkin kulutukseltaan pienempi, en aio heittää ajeluja läskiksi nyt, kun olen saanut itseni opetettua säännöllisyyteen ajelun suhteen :D

Mielenkiintoista on palata selaamaan näitä ajatuksia ensi vuonna. Mihin päästiin, tuliko takapakkia, opinko mitään ja jos niin mitä? Luonnollisestikin uusi arki kahden lapsen kanssa asettaa jaksamiselle ja mielenkiinnon kohteilleni hiukan uudet rajat ja haasteet. Mieli kirkkaana kuitenkin uusia juttuja kohti ja haasteista opiksi ottamaan.

Kommentit

  1. Kiitos hyvästä listauksesta! Itse pyrin myös opastaaman ekotuotteita ja kiertokäyttää mahdollisimman paljon. Kaikki siivousliiinat pestään moneen kertaan ja käytetään kaupasta ostettuja aineksia säästeliäästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kiva jos näistä on iloa :)

      Poista

Lähetä kommentti