rv32 ja arki taaperon kanssa

Kuvituskuva jouluviikon seikkailuita, Papu isänsä harteilla tähystämässä

Suunnittelin tällaista äitiys/perheaiheista mättöpostausta jo lokakuussa, mutta nyt on jo suorastaan kiire - siis jos aikoo kertoa raskaudestaan nyt kun vielä on raskaana. Viikot ja kuukaudet vierivät mahdottoman nopeasti ja laskettu aikakin jo lähenee. Se niistä raskauspostauksista siis, tämä on perheenlisäyksestä ilmoittamisen jälkeen ensimmäinen ja tällä tahdilla jää takuulla viimeiseksi. Postaus venähti hiukan erikoisiin mittoihin, kun mättäsin kaikki raskauteen, taaperoon ja äitiysjuttuihin liittyvät mieleni mutkat tähän samaan kasaan. Lukuiloa, jos aihe kiinnostaa.

Raskaus on sujunut hyvin, ja onkin ollut alkuraskautta lukuunottamatta kuin kopio edellisestä. Kovan rasituksen jälkeen minulla tulee helposti kivuliaita supistuksia. Jouduinpa syksyllä keskeyttämään yhdet koiran treenitkin, kun kesken kaiken kramppasi niin mojovasti että oli pakko vetää hiukan happea. Supistuksilta välttyy kuitenkin helposti, kun ei saman päivän aikana siivoa kotia, kanitarhaa, kärrää heinää tai puita ja käy koiran kanssa reippaalla lenkillä tai kaupassa tekemässä viikon ruokaostoksia. Minulle on ollut kyllä haasteellista lykätä ns. pakollisia tekemisiä, mutta toisaalta lupa laiskotellakin on ihan kivaa. En tosin malta olla paikallani ilman pleikkarin pelaamista tai käsitöistä. Jälkimmäinen on mieluisampaa ja tietysti myös järkevämpää.

Ilokseni pystyn vielä kantamaan Papua repussa, joskin kolmen vartin reippailu lapsi selässä alkaa ottaa vähän kunnon päälle. Reppu onkin käytössä lähinnä kauppareissulla, sillä minun kanssani Papu ei viihdy ostoskärryissä. Ilmeisesti naamani kyllästyttää. Rinkkaakin vielä sovitin ja kevyenä oikein kelpo. Jos sää sallii, niin viikon päästä viikonloppuna sain mieheltäni luvan olla vielä yhden yön metsässä <3 Jos siis myös kaikkien vointi sen sallii. Talviretkeily vain on niin parasta ja siinä on oma tunnelmansa, että toivoin sellaista joululahjaksi. Raportoin retkestä kyllä tänne, mikäli sinne pääsen.

Raskausviikkoja on nyt 32+2 mikäli oikein laskin. Olen seurannut viikkoja yhtä huonosti kuin esikoisestakin. Ennemmin lasken niin päin, miten monta viikkoa minulla on aikaa tehdä kaikkea vielä nykyisellä kokoonpanolla. Yksi projekti on ollut kaikkien kaappien siivoaminen ja tavaran karsiminen. Sama harrastus, kuin Papun raskausaikana. Uusista järjestyksistä, tavaroista luopumisesta ja säilytysratkaisuista kirjoitan myöhemmin.

Rakenneultrassa, sekä sen jälkeisissä kasvukontrolliultrissa kaikki on ollut vauvalla hyvin. Pikkutyyppi kasvaa omia miinuskäyriään pitkin, kuten esikoinenkin, joten en ole huolissani. Sukupuolikin selvisi ja meille tulee pieni tyttö :) (Jos joku lukija on uusi, niin esikoinen on siis poika.) Melkoisen vilkasliikkeinen nappula on kyseessä ja välillä ulkopuolinenkin näkee, miten mahani hyppii puolelta toiselle. Tässä raskaudessa olen aiempaa paremmin välttynyt kaikelta lääppimiseltä. En tiedä, onko somessa heittämälläni sarkastisella uhkauksella siitä että "seuraavaa luvatta koskettelijaa lyön kunnolla" osuutta asiaan. On tai ei, on ihan kiva saada olla rauhassa, oli mahaa tai ei.

Vauvan väliaikais- ja somenimeksi on vakiintunut sittenkin Pipa. Joku ehkä muistaa lastenohjelman Tehotytöt, joten nyt meillä on sitten Papu ja Pipa, vahingossa sen mukaan. Poppana, eli ns kolmas lapsi ei toistaiseksi kuulu suunnitelmiin. Kaksi lasta tuntuu ainakin tässä vaiheessa sopivammalta voimavarojeni ja resurssieni suhteen, enkä haluakaan vetää itseäni aivan äärirajoille ellei ole pakko. Toistaiseksi rakastan niin koira- kuin retkeilyharrastustani niin paljon, etten ole niistä vielä valmis lasten vuoksi luopumaan. Haluan myös kyetä huolehtimaan kaikesta omasta mielestäni riittävän hyvin, jotta voin olla tyytyväinen. 

Saapa nähdä ennätänkö tänne enää raskaudesta mitään mainita ennen synnytystä, sen verran laiska on ollut postaustahti. Sometaukoni (instagram) päättyy piakkoin, joten sinne varmasti tulee pikakuulumisia jaettua.

Taapero kehittyy hurjaa vauhtia ja Papu on oppinut vaikka mitä. Hänellä on hyvä huumori ja kyseessä onkin varsinainen esiintyjätapaus. Oma tahtokin on löytynyt, emmekä suinkaan ole kaikesta aina samaa mieltä. Toisinaan olen lapseni mielestä pelkkä ilonpilaaja. Onneksi ennakointi auttaa ja monta konfliktia voi sujuvalla vuorovaikutuksella välttää. Näistä kirjoitan myöhemmin lisää.

Papun suuria suosikkeja ovat legot ja junarata, sekä nuppipalapeli. Hän viihtyy pitkiäki aikoja rakentamassa melko vaativiakin kokoelmia. Olen yrittänyt pitää käytössä olevien lelujen määrän kohtuullisena, vaikka kaikkea krääsää tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista. Vaikka itse ei hankkisi mitään, leluja tulee silti lahjaksi, tuliaisina, muuten vain jne. Laatu- ja kehittämiskäsitykset leluista vaihtelevat melkoisesti, enkä aina ole ollut ihan samalla aaltopituudella muiden kanssa. Onneksi lelutuskailu on yksin minun ongelmani ja turvallisilla turhakkeilla annan lapseni leikkiä hyvillä mielin.

Tällä erää leluja on tarjolla neljässä eri kategoriassa, legot, junarata, autoja ja palikat/palapelit. Muitakin leluja toki on, mutta ne ovat varastossa. Vaihtelen yleensä viikkosiivon yhteydessä leluhyllyn sisältöä sen mukaan, millä Papu on vähiten leikkinyt. Olen todennut tämän toimivaksi ratkaisuksi, sillä suuren lelumäärän kanssa pieni lapsi saattaa kokea voimakastakin stressiä siitä, ettei ehdi leikkiä kaikilla. Osasyy on myös se, etten tahdo koko olkkarin olevan pelkkä leikkikenttä. Ja koska toistaiseksi lelujen siivoamisesta vastaan pääasiassa minä, en halua hukata sellaiseen varttia enempää.

Imetyksen täydellinen lopettaminen oli sekä haikeaa että haasteellista, mutta onnistuessaan kuitenkin palkitsevaa. Papu oli iältään 1v 5kk, kun imetys loppui kokonaan. Häiden jälkeen päätin tahdistaa imetyksen niin, että päivisin en imettänyt. Tämä aiheutti silloin tällöin lapsen päiviin suurtakin kiukkua liki kuukauden ajaksi. Kun sitten tein positiivisen raskaustestin, jouduin pohtimaan imetyksen jatkoa eri kantilta. Olisin halunnut imettää lastani WHO:n suosituksen mukaan kaksivuotiaaksi. En kuitenkaan halua imettää samaan aikaan vauvaa ja taaperoa. Pohdin myös vaikuttaisiko raskauden aikainen imetys miten paljon omaan jaksamiseeni. Lopulta päädyin siihen, että on Papulle reilumpaa lopettaa imetys ajoissa, kuin viime tipassa niin että taapero kokisi vauvan syrjäyttäneen hänet. Odoteltiin sitten mieheni yövuoroviikkoa alkavaksi, sillä melkoisen äänekkäitä ensimmäiset yöt olivatkin. Oikeastaan kahtena yönä emme nukkuneet lainkaan. Kolmantena yönä Papu oli niin väsynyt että nukahti istualleen, heräten raivoamaan vasta aamuyöllä. Viikon jälkeen yöt rauhoittuivat kuitenkin kokonaan ja vaikka Papu saattoi kysellä tissin perään, hän ei saanut enää raivareita. Ollessani syksyllä kolmen yön vaelluksella, Papu unohti imetystouhut täysin. Pieni taaperoni olikin jo reipas pikkumies, jolle kelpasi lohduksi halaus ja torkkupaikaksi kainalo. Tavallaan tosi helpottavaa ja hetkellisesti minulle suuri vapaus, mutta samalla ihan hirvittävän haikeaa. Vähän myös salainen pettymys, koska olisin halunnut imettää kauemmin.

Nukkumajärjestelyt pikkulasten kanssa herättävät paljon tunteita ja ovat aika mielenkiintoinen aihe. En ole itse ottanut tästäkään hirveää stressiä, koska jossain vaikeessa ne jokaisen mukulat kasvavat niin että saattavat muuttaa jopa omilleen. Kaikkia kausia ja vaiheita myöskin tulee ja menee ja koska kaikki vaikuttaa lapsen elämässä kaikkeen, en ole ollut kovinkaan ehdoton vaan melkoisen joustava. Minua myös toisaalta ihmetyttää sellainen natseilu pikkulasten kanssa että olisi pakko nukkua omassa sängyssä tai jopa huoneessa, etenkin jos se ei suju. Aiemmin vieressäni nukkuivat koirat pennusta asti, joten tuntui perin eriskummalliselta laittaa oma lapsi johonkin laatikkoon. Imetyksenkin kannalta oli hyvin luontevaa ottaa vauva viereen nukkumaan. Ihan pari yötä vain, venähti kuitenkin yli vuodeksi ja vasta imetystä lopeteltaessa alettiin opetella nukkumaan yöt vähän kauempana toisistamme.

Retkeni jälkeen Papu nukkui iltaisin vaunuihin ja liki kuukauden verran nukkui niissä koko yön. Omaan sänkyyn siirtäminen ei tuolloin vain onnistunut, mutta rattaissa (tietysti vöissä) hän nukkui hyvin. Reissuissa Papu on nukkunut jännien päivien päälle vieressäni, joten yleensä sen jälkeen yksi ns siirtymäyö kotona on sitten nukuttu vierekkäin. Samoin kun olen ollut yön poissa kotoa (siis ne huimat neljä retkiyötä), Papu on nukkunut isänsä vieressä. Itsenäisyyspäivänä saimme olla mieheni kanssa kahden ja Papu oli nukkunut mummulassa rattaissa (yökyläreissu oli muutoinkin mennyt hyvin). Nyt olemme kuitenkin edistyneet yöpuuhissa ja Papu siirrettään rattaista omaan sänkyyn samalla, kun menemme itse nukkumaan. Pääasiassa yömme ovat hyvin rauhallisia ja usein Papu nukkuu koko yön omassa sängyssään. Herätessäänkin hänet saa nukutettua sinne takaisin. Toisinaan taas havahdun aamuyöllä, että taapero on kiivennyt viereemme nukkumaan. 

Sinänsä nukkumasijainneilla ei ole minulle suurtakaan väliä, kunhan kaikki nukkuvat. Aina näin ei ole. En tiedä mikä Papulla välillä on, mutta hän saattaa herätä yöllä silmät kirkkaina höpöttämään omaa kieltään. Eikä millään takaisin nukkumaan. Oikeastaan siitä seuraa hullut raivarit. Yöllä saattaa silloin tällöin kuulla kolme tuntia putkeen vuoroin hihitystä ja sitten itkua ja taas hihihi. Tämä on sellainen asia, joka vetää sietokykyni aivan äärimmilleen ja lopulta olen hiljaa. Rauhallinen äänensävyni nimittäin vain katoaa, eikä minulla ole mitään painokelpoista lausuttavaa. Onneksi hulinaöitä tulee maksimissaan kaksi peräkkäin ja sitten nukutaan taas monta yötä hyvin. Selkeää syytä näille en ole keksinyt, sillä päivien sisällöllä ei ole ollut varsinaista yhteyttä yökukkumiseen. Papu vain käyttäytyy yhtäkkiä yöllä niin kuin olisi päivä. Nukahtaa kyllä sitten, mutta melkoisen tappelun kautta. Noh, jostain luin tai kuulin että parivuotiaaseen mennessä yöhulinat rauhoittuvat. Kiva niin, sillä sen jälkeenhän seuraavat taas alkavat :D

Äitiys on aika mielenkiintoinen juttu myös. Sitä alkaa katsella juttuja ihan eri vinkkelistä, pohtia mistä vinkkelistä itseään arvioisi ja millainen sitä nyt sitten äitinä pitäisi olla. Aloitettakoon vaatteista, sillä on ollut hirveän haasteellista löytää kivoja äitiys-, mutta etenkin imetysvaatteita. Neuleet ovat oikein kelpoja, mutta monissa vaatteissa on aika erikoiset kuosit tai materiaalit. Pukeutumiseni on toki muutoinkin kootut teokset ja "pääasia että tuntuu mukavalta, viis miltä näyttää" tyylistä. Päänkokoiset päivänkakkarakuosit ovat kuitenkin vähän liikaa, kuten myös jokin froteen tuntuinen materiaali joka selvisi vasta kun avasin vaatteen paketistaan. En myöskään ole lyhyiden tiukkojen paitojen ystävä etenkään heti synnytyksen jälkeen, kun vatsa vähän väkisinkin pömpöttää. Imetysvaatteet helpottavat imetystä siinä määrin, ettei koko vähäistä rintavarustustaan tarvitse lasta ruokkiessa kaikille esitellä, että niitä on ikään kuin pakko hankkia. Pitkän metsästyksen jälkeen löysinkin käytettynä sopivan imetyshupparin ja pari t-paitaa - yksivärisinä. Näillä pärjätään seuraava imetystaival.

Tavallaan vaikka nyt raskaana käyttää paitoja, joihin maha mahtuu ja imettäessään vaatteita, joista saa helposti rinnan esiin, olisi kiva näyttää muultakin kuin "vain äidiltä". En toivottavasti ole ajatukseni kanssa yksin, enkä todellakaan vähättele äitiyttä. Vain äiti, onkin hieman huono ilmaisu, sillä pidän pestiä erittäin arvokkaana ja olen tästä suuresti kiitollinen. Mutta tykkään siviilissä näyttää myös muultakin kuin päiväkodin työntekijältä. Ja toisaalta ilman koiraa liikkuessa kulkea ehjissä, melkein karvattomissa ja kurattomissa vaatteissa niin, etten myöskään haisisi jollekin nakin ja maksalaatikon välimaastolle. Ehkä joku nyt sai pointistani kiinni? Ajatus on tietysti sinällään hassu, sillä kaiken "vapaa-aikani" kuljen koiran ja/tai lapsen kanssa. Silloin harvoin, kun päästään miehen kanssa kahden johonkin, on tietysti helppo pukea jotain ei äitimäistä päälleen.

Äidiksi tuleminen haastaa myös kulutustottumukset. Lapsille on pakko hankkia kaikenlaista tai ainakin jotain. Liki kaikki itse hankkimani vaatteet ja lelut, olen onnistunut löytämään käytettyinä. Ilahduin jouluna suuresti, kun siskoni olivat kierrelleet kirpputoreja ja löytäneet sieltä tulevalle vauvalle vaatteita. Lastenvaatteet (kuten myös äitiys-/imetysvaatteet) kannattaa kaiketi hankkiakin käytettynä, sillä ne ovat niin vähän aikaa käytössä. Uutena olen joutunut hankkimaan jokuset kengät, sekä ulkoiluvaatteita. Niitä kun tällä sijainnilla väkisinkin tarvitsee, eikä aina sopivia välttämättä löydy käytettynä.

On tietenkin joitain juttuja, jotka on hankittava uutena, vaikkapa istuimet autoon. Meiltä tosin puuttuu vain telakka, johon esikoiselta jääneen vauvakaukalon saa kiinni. Rattaat ovat vielä vähän kysymysmerkki. Tarvitsisimme tuplarattaat, jotka kulkevat myös loskassa ja savessa. Ilman hyviä renkaitakin tuplat ovat melkoisen kalliita, eikä havittelemaamme mallia tahdo löytyä käytettynä. Hankinnalla ei varsinaisesti ole kiire, sillä vauva voi olla vaunuissa ja taapero repussa. Pitkällä tähtäimellä tuplarattaat kuitenkin vapauttaisivat meidät liikkumaan enemmän ja mahdollistaisivat molemmille lapsille päikkärit missä vain. 

Toisinaan somessa (onneksi olen taukoillut) on aika villejä ja julmia keskusteluja siitä, millainen äiti pitäisi olla ja miten toimia. Näkemyksiä on monia ja toteutuksia vielä enemmän. Onneksi jokainen voi olla kuitenkin omanlaisensa äiti ja viihtyä arjessaan miten itse tykkää - valitushan alkaa kun asiat ovat pikkuisen liian hyvin. Itse olen enemmän kuin mielelläni kotiäiti, eikä se minulle tarkoita että olisin jotenkin vangittu tälle tontille. En työssäkäyvänä ehtisi ikinä reissata ja retkeillä näin paljon, kuin nyt lapsen kanssa. Vaikka ajankäyttö on lapsen kanssa erilaista, kuin aikana ennen lasta, voin silti tehdä mitä haluan tässä ohella. Ainakin toistaiseksi Papu pitää niin ulkoilusta pihassa ja reissussakin, koirasta, kuin kaneistammekin, joten voinen jatkaa mielipuuhiani hyvillä mielin.

Olen välillä arvuutellut, millainen tämä uusi vauva on. Tietysti olisi kiva, jos Pipa olisi esikoisen tapaan tyytyväinen, terve ja viihtyisi niin autossa kuin kantovälineissä, imetys sujuisi ja musiikkimaku olisi laaja. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, vaan pikkusisko voi olla vaikka paljon temperamenttisempi, varustettu erilaisella unirytmillä tai peräti suolistovaivoilla. Olenkin muistutellut itseäni, että vaikka vauva on tavallaan esikoisen kanssa samoista aineksista koottu, hän on kuitenkin oma persoonallinen yksilönsä. Ja mikäs sen parempaa, kuin tutustua uuteen ainutlaatuiseen pieneen ihmiseen. 

Tästä venähti nyt aivan överipitkä ja sekava kootut teokset, mutta onnittelut jos luit loppuun asti.

Hyvää alkavaa vuotta :)