vuosi äitinä - ajatuksia

Uusi ulkoasu on oikutellut joillain laitteilla/selaimilla. Yritän etsiä syytä sille, miksi teksti ja kuvat menevät sekaisin.

Niin se aika mennä vierähti ja pieni Papu täytti kuluvan kuukauden alussa vuoden. Hui sentään! Vuoden ikäinen Papu osaa nauraa, mennä piiloon, ottaa yhden askeleen ilman tukea, kävellä talutettuna huonetta ympäri, kiivetä sohvalle ja monta muuta asiaa. Varmaan sadan jutun listan saisi, jos oikein kaiken alusta alkaen opitun listaksi. Lapsethan oppivan ensimmäisen kahden vuoden aikana ihan hurjan määrän tärkeitä taitoja. Synttäreitä vietettiin isovanhempien, enon ja tätien kanssa. 

Äitini teki kaikeksi onneksi kakun - meillä ei ole tällä hetkellä uunia, enkä ole kokkitaidoiltani kummoinen. Itse tein kuitenkin vihanneksista dippilautasen, joka esitti ensin leijonaa ja sitten hiirtä. Lajista tuli lopulta tulkinnanvarainen hassu otus. Kesäkurpistapikkupizzat olivat menestys, vaihtoehtoisten koktailpiirakoiden ohella. Papu tietysti nukkui ensimmäisen tunnin vieraiden saapuessa, mutta tutki sittemmin innoissaan saamiaan paketteja. Ehdoton ykkönen  (heti pakkausmateriaalien jälkeen) oli sininen traktori, jota piti tönätä ympäri asuntoa. Pahuksen kynnykset vain haittasivat menoa. 

Ajattelin kirjailla havaintojani ja tuntemuksiani tuosta menneen vuoden ajalta, jolloin olen äiti ollut. Ensimmäiseksi kokonaisuudesta on sanottava, että olen tykännyt tästä pestistä ihan hurjasti. Nautin ainakin vielä siitä, että Papu on lähes kaikesta samaa mieltä ja pääsääntöisesti kaikki juttuni ovat jonkun mielestä ihan huippuhauskoja. Minulla on myös 24/7/365 seuraa jonka voi raahata mukanaan miltei minne vain ja joka nauttii ulkoilusta yhtä suuresti kuin minäkin. Vaikka Papu on välillä ihan sylikirppu - lasten elämähän on yhtä vaihetta - olen päättänyt ottaa ilon irti jokaisesta kaudesta mitä on tullakseen. Niinpä jatkuvan touhuamisen sijaan joudun toisinaan istumaan päivät pitkät, koska toinen haluaa olla sylissä tai kainalossa.

Pikakelauksena alkuaikoihin, kriiseilin muuttuneen kehoni kanssa puoleen väliin kesää. Loppujen lopuksi siis useamman kuukauden - aivan turhaan. Yllätyin omasta olostani itsekin, sillä en ole ollut ulkonäöstäni kovinkaan kiinnostunut. Ehkä pahinta oli se, kun ns. menetti hallinnan tunteen omasta kehostaan. Kaikille muille tuleville äideille: yrittäkää relata muuttuvien mittojen suhteen. Imetyksen myötä ylimääräiset kilot lähtevät kuin itsestään, mielitekoja vastaan voi taistella ja todennäköisesti kumppanisi rakastaa sinua edelleen. Vatsanahka ei ehkä palaudu sellaiseksi kuin se ennen raskautta oli, mutta hei, ei sen tarvitse. Miksi salata sitä, että on ollut raskaana ja synnyttänyt? Ihan hassu ajatus. Sen sijaan että kiusaa itseään vanhoilla pienillä vaatteillaan, kannattaa keskittyä omaan ja vauvan hyvinvointiin. Niin minä jatkossa toimisin.

 

Vessahätäviestinnän suhteen tuotin itselleni pienoisen pettymyksen. Vauva-arjessa oli niin paljon kaikkea opeteltavaa ja kun ahmin muustakin elämästä sata rautaa tuleen, en vain pystynyt keskittymään kaikkeen riittävän hyvin. Vaippoja siis kuluu, mutta päivittäin on käyty silti myös potalla. Olisiko tämä siis 5/5 vessailua ja vaippailua? Kestovaipathan meillä on käytössä, mutta terminviilauksesta huomautuksena, tämä on ollut vain osakestoilua. Papu nimittäin käytti ensimmäisen kuukauden kertisvaippoja ja kesän parilla reissulla niitä oli varalla mukana. Omia lempparikestojani ovat olleet Onnikkaan ja Hahtuvahullun teokset.

Yleisesti kohtaamisista kaikenlaisten äitien kanssa: kaikki haluavat vähän neuvoa, koska Papu on esikoinen ja minä niin nuori. Voi että inhoan neuvomista joka iän perusteella tapahtuu. Jos sen vauvan jossain vaiheessa täysiikäisyyttään saa, niin tasapuolista opettelua se on joka tapauksessa - jokainen on kuitenkin joskus joutunut aloittamaan jostain. Teoriatietoa voi tietysti lukea ja psykologiseen kehitykseen uppoutua (lempiaiheeni) mutta tiedolla ei tee yhtään mitään jos sitä ei osaa toteuttaa käytännössä. Olen kertakaikkisen kyllästynyt ihmisiin jotka tekevät asioita rautaisella x määrä vuoden kokemuksella. Minulle tämä kertoo nykyään vain sen, että todennäköisesti lähtötilanteesta juuri mihinkään ei olla edetty, jos ainoa oppimisen perusta on kokemus. Tästä voisi tehdä miltei oman tekstin.

Olen vuoden aikana mielestäni riittävän pitävästi todistanut, että vauva ei ole este omille harrastuksille tai muulle elämälle. Olisin toki voinut treenata koiraa useammin ilman vauvaa, mutta loppuviimein tämä on kovin lyhyt vaihe. Vauvaa ei ehkä voi ottaa mukaan esteratsastukseen tai vuorikiipeilyyn, mutta moneen muuhun kyllä. Jos aiemmat harrastukset eivät onnistu vauvan kanssa, kannattaa tutustua uusiin juttuihin ja avartaa maailmaansa. Retkeilin ja reissailin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Olin myös käsitöissä aikaansaavampi, vaikka Papu toki toisinaan hankaloittaa lankakerien kanssa touhuamista. Oman ajan järjestely on ollut haasteellista miehen pitkien työvuorojen vuoksi, mutta sitä en ole kokenut ongelmaksi. Retkeilyyn ja koiratouhuihin Papu on solahtanut hienosti mukaan ja se mitä vauvavuotena jäi tekemättä, johtui ensisijaisesti omasta laiskuudestani.

Monet asiat ovat kiinni omasta asenteesta ja järjestelykysymyksistä. Vauvaa on kuitenkin turha käyttää tekosyynä, ettei voisi tehdä "mitään". Loppuviimein se, mitä vauva mukana ei voi tehdä, on mielestäni monesti turhamaista tai tylsää. Vauvan suhteen ensimmäisiä reissuja (kuten kaikkea) minun piti vähän erikseen suunnitella, kun oli tuollainen pikkuihminen huolehdittavana. Nyt kaikki sujuukin jo ihan rutiinilla. Retkien suunnittelua säätelee tosin enemmän nykyinen niukka budjetti, kuin pieni matkustaja. Yhteiskunta ei mitenkään helli lapsiperheitä tukien muodossa, joten kesällä voikukka ja vuohenputki tulevat osaksi ruokalistaa.

Vuosi meni kaiketi kokonaisuutena paremmin, kuin ajattelin. Meillä nukutaan yöt tosi hyvin yöimetyksistä huolimatta ja olemme kaikki pysyneet terveinä. Papu on suurimman osan hereillä olo ajastaan yhtä hymyä. Jos vähän harmittaa, niin viimeistään koiran nähtyään hän hymyilee taas. Tuollaista iloista ja avointa elämän asennetta voisimme kaikki pieniltä ihmisiltä oppia!

Mielenkiinnolla kohti taaperoaikaa :)