sieniä siellä, sieniä täällä



Jos tämän(kin) vuoden omavaraisteluyritykset menivät penkin alle, niin ei hätää. Sienten osalta olen ollut hyvinkin omavarainen ruuan (siis sienien) suhteen. Toisaalta, melkein köyhällä ei ole varaa jättää sieniä metsään. Opettelin alkusyksystä tunnistamaan voitatin, mutta en niitä meidän hoodeilta kovinkaan paljon löytänyt. Instagramissa oli kuitenkin jatkuvasti kuvia, miten toiset keräsivät laatikoita täyteen tateista. Ehkä olin vaan väärässä paikassa tai sokea, ehkä molempia.

Suosikkeja suppilovahveroita on kuitenkin ollut riittämiin. Ihan ylenpalttisesti en sieniä ole enää viitsinyt kerätä, sillä joudun syömään ne yksin. Ja tietysti pakastimeen olisi hyvä mahtua vähän muutakin, kuin sieniä. Sienimetsässä samoilu on mielenrauhaa ja totaalista akkujen latausta jos sinne pääsee ilman vauvaa.
 

Metsälenkeistä ei koiran kanssa kaksin olekaan tullut mitään, koiran kannalta siis. Olen vain pomppinut mättäältä toiselle keräten sieniä milloin pussiin, pipoon ja yhdellä kerralla vauvan vaunukoppaan. Suppilovahvero on siitä kiva, että yhden sienen kaverina on monta muuta ja tätä voi kerätä pitkälle syksyyn. Tällä viikolla pitäisi kyllä yksi ämpärillinen vielä kerätä. Sitten voin hyvillä mielin kokeilla pitkin talvea erilaisia sienireseptejä. Tällä hetkellä muhennos ja keitto ovat lemppareitani.

Tänä syksynä sienet ovat olleet tosi vetisiä. Suppikset suunnilleen uivat paistinpannulla. Viime syksynä sienet olivat lähinnä kosteita ja kuivuivat pannulla aikalailla heti. Nyt pannun pohjalla on pari senttiä vettä ja sen haihduttamisessa menee vähän kauemmin. Pannulta sienet menevät pussiin ja pakastimeen, jos en heti ehdi laittaa ruokaa.

Syötkö sinä sieniä ja mitkä on sun lemppareita?

Kommentit

  1. Sienet ovat kyllä parhautta. Hyvä tapa päästä ravinnon proteiinipuolen osalta hetkittäin omavaraiseksi, rahnaa ei kulu ja "maailma pelastuu"! :D Mun suosikkeja taitaa olla voitatti, lampaankääpä, mustatorvisieni ja muutamat haperot. Kaikki kuitenkin menee, en ole turhan tarkka. :)

    VastaaPoista
  2. Onko Jenny löytänyt myös Tryffeleitä tai Taikasieniä? ;-)

    VastaaPoista
  3. Me löysimme suppikset vasta viime syksynä, sen verran myöhään, että lämmityskausi oli osittain jo aloitettu ja kuivattelin sienet leivinuuninpäällä ja purkitin lasipurkkeihin. Suosittelen kuivaamista, jos siihen on mahdollisuus, menevät pieneen tilaan. Kyllä suppilovahverosta tuli meille heti suosikki, joka aiemmin oli kanttarelli, mutta ei enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä! Puuhellalla kuivatus kävisikin helposti, nyt kun ajattelen :)

      Poista

Lähetä kommentti