Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo



Pohjoisen reissumme pohjoisin paikka oli Salla. Viehättää pikku kunta, muuttaisin vaikka heti! Pieni luontopolku oli vähän pettymyt, mutta lyhyellä selvityksellä emme löytäneet muutakaan. Päätimme pistäytyä iltapäivällä (jottai ei aivan turha reissu tulisi) Sallan sota- ja jälleenajanrakennus museossa. Nyt on pakko kehua, ehdottomasti hienoin museo, missä olen käynyt! Mainittakoon toki, että museoreissuni voi laskea yhden käden sormilla. Tästä reissusta kuitenkin innostuin, ja voisin museoida enemmänkin.

Jo pelkästään museon piha oli mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen. Suora auringonpaiste teki valokuvailusta tuskaa, joten joudutte tyytymään vain pariin ruutuun. Aitauksien perusteella museopihassa oli kesällä ollut eläimiä. Vanha ratapiha oli kasvanut pajua ja heinää, mutta vielä näkyivät kiskot. Osaan rakennuksiin olisi päässyt sisällekin, mutta helle uuvutti.

Museorakennuksessa oli informaatiota enemmän kuin suuressa kylässä. Niin paljon, että väsyin lukemasta ja keskittymästä kesken. Kyllä onki Sallaa (entistä Kuolajärveä) sota-aikana runnottu! Kartat olivat mielenkiintoisia, samoin tarinat kuvitettuina. Tekisi mieli vuotaa kaikki hieno sisältö tännekin, mutta en kerro tämän enempää. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti pistäytyä, jos tuolla päin liikkuu.

Kommentit

  1. Mielenkiitoista. Olen käynyt Sallassa pari kertaa - ja on kyllä mainio paikka - mutten ole piipahtanut koskaan tuolla museossa. Pitänee joskus. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti